Jorma Nordlin

Suomen maailmanpoliisihullutus on mennyt liian pitkälle

Meillä ryömitään itsesäälissä ja mietitään mikä meni pieleen, kun ei päästy turvallisuusneuvostoon. Minulla on tunne, että olen kuin eri planeetalta. En voi mitenkään ymmärtää tällaista, olemme pieni kansakunta ja kääpiövaltio. Valtio, jonka päättäjät ovat tulleet suuruudenhulluiksi. Minua ihmetyttää, miksi tällainen päättäjien hölmöily ei saa osakseen kovempaa kririikkiä?

 

Stubb esitti, että meidän pitäisi olla rauhan rakentamisen suurvalta. Mikä ihmisiin on nennyt? Miksi ei riitä, että tyytyisimme osaamme pienenä kansakuntana ja keskittyisimme rakentamaan oman kansamme menestystä. Nyt murehdimme, että olisi pitänyt käyttää lisää miljoonia kampanjoimiseen turvallisuusneuvoston paikasta ja kun on lähetystöjä lakkautettu.

 

Emme oikein osaa asettua valtiona oikeaan mittakaavaan, siihen missä me todellisuudessa olemme. Olemme pieni kansakunta, meitä on vähän enemmän kuin Pietarissa on väestöä. Kansakuntamme pienuudesta johuten meillä on selvästi vaikeuksia toimia valtiona, meidän omat verotulomme eivät riitä pyörittämään samanlaisia valtiollisia rakenteita, joita on isommilla valtioilla.

 

Jos jonkun miljoonakaupungin pormesteri tai johtaja rupeaisi "pauhaamaan" kaupungin laajemmasta konkreettisesta osallistumisesta maailmanrauhan rakentamiseen, häntä pidettäisiin aivan varmasti suuruudenhulluna. Sellaista taakkaa ei voisi kuvitellakkaan laskettavaksi yksittäisen pienen kaupungin väestön osalle, mutta jos sama väestö itsenäistyisi omaksi valtioksi niin suhteellisuudentaju voi hyvinkin helposti kadota, kuten nyt Suomelle on käynyt.

 

Olemme sen tosiasian edessä, että joudumme pakosta rakentamaan oman pienen ja nopealiikkeisen valtion mallin, joka kilpailee maailmanmarkkinoilla sellaisella joustavuudella, mikä ei ole isoille valtioille mahdollista.

 

Meidän poliittinen painoarvomme YK:ssa tai EU:ssa on mitätön. Media ja päättäjät ovat tehokkaasti rakentaneet aivan päinvastaista kuvaa ja onnistuneetkin väärän mielikuvan rakentamisessa. Näin pienellä kansalla ei ole painoarvoa isojen kansojen kanssa samassa neuvottelupöydässä. Pienen kansan osaksi neuvotteluissa tulee ainoastaan puolensa valitseminen.

 

Kääpiövaltioiden päättäjistä on kivaa päästä isojen poikien kanssa samoihin valokuviin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Yksi triviaali esimerkki mihin pienellä kansalla ei todellakaan on varaa, on tieteellinen tutkimus. Ei ole perusteltua, että Suomessa tutkimusta harjoitetaan siinä laajuudessa, kuin sitä nyt tehdään. Täytyy enemmän fokusoitua ja asettaa asioita tärkeysjärjestykseen. Isommat kansakunnat voi sitten tutkia laajemmalla rintamalla eri asioita.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Isolla egolla upotettiin 300 miljoonaa kankkulankaivoon, yykoohonpääsemisrahoja. Rahaa on, mutta ei omaa. Tulevaisuudestamme sekin poies.

kati sinenmaa

Luxi sai ison jytkyn. Samat tahot, jotka saivat sätkyn Siitä jytkystä, ovat nyt ihmeissään, kun heidän kohdalleen ei tullut jytkyä, vaikka he niin olivat lobanneet sitä muille ja lahjoneet muita kehitysavuilla ja maahanmuuttomyönteisyydellään,...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset