Jorma Nordlin

Pääministeri pitää kriisikokouksen raiskauksista

Kerrotaan kauniisti ettei saa raiskata naisia, voi sitä naiivin ajattelun järjettömyyttä. Päättäjille realiteetit lyövät ja lujaa päin naamaa. Kuinkakohan paljon raiskauksia on nyt viimeisten kuukausien aikana tapahtunut vastaanottokeskusten alueilla?


Ihmettelen mikä järjenjuoksun taso on päättäjillä. Pitääkö aikuisille ihmisille kertoa, ettei saa raiskata niinkö? Niissä maissa, joista raiskauksia tehneet ovat tulleet, on kyseinen teko kielletty, tietävät varsin hyvin. Suhtautuminen sääntöjen, lakien ja ihmisarvon kunnioittamiseen on raiskauksia tekevillä vinoutunut. Eivät he noudata naisten koskemattomuutta omassa maassakaan. Siitä syystä klaanien välisiä verikostoja sun muita tapahtuu. 

 

Miten aikuinen ihminen muuttaa tapansa, jos on kasvanut täysin erilaisen ihmisarvokulttuurin omaavassa maassa? Ei mitenkään, kuten aikuisilla ihmisillä tapojen muutokset ovat muutekin jo vaikeita. Monikulttuurisuus näyttää myös tarkoittavan monikulttuurista ihmisarvokulttuuria, jossa maahanmuuttajien mukana tulee myös sellaista ihmisarvokulttuuria, jota on vaikeaa muuttaa.

 

Ajatelkaapas nyt ihan oikeasti! Miksi on maita, joissa naisilta on kielletty menemästä yksin ulos? Ei sellaisia kieltoja aivan ilkeyttään ole asetettu. Kyseessä on käytännöllinen ratkaisu siihen, kun ulkona yksinäinen nainen on vaarassa, niissä maissa naisen ihmisarvo on huono.


Nyt kun muistelen sitä lapsellista keskustelua, jota käytiin niiden paikkakuntien väestön "peloista", joihin vastaanottokeskuksia perustettiin, niin ei voi muuta kuin ihmetellä missä maailmassa oikein elämme Suomalaiset perheet ovat olleet syystäkin huolissaan teini-ikäsistä tyttäristään. Tuleeko Suomeen sellainen kulttuuri, jossa nuoret tytöt ja naiset tarvitsevat aina saattajan, kun lähtevät johonkin?

 

Turvapaikanhakijoiden tekemien raiskauksien ja ahdistelun uhriksi joutuneet naiset, vaatikaa vahingonkorvausta valtiolta, maan hallitus on syyllinen naisten yleisen turvallisuustilanteen heikentymiseen maassamme.


YLE: "Pääministeri Sipilä järjestää kriisikokouksen Kempeleen raiskauksesta"
http://yle.fi/uutiset/paaministeri_sipila_jarjestaa_kriisikokouksen_kempeleen_raiskauksesta/8478553

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (24 kommenttia)

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Ilmankos poliisia kehoitettiin vaikenemaan vastaanottokeskusten tapahtumista. Sensuuri iski, kun turvapaikanhakijapolitiikka ajoi karille ja pahasti.

Vastaanottokeskuksiin poliisit menevät useita kertoja viikossa, tilanne ei ole kenenkään hallinnassa.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Suomalaiset naiset saavat nyt kokea vinoutuneen monikulttuurisuuden rikkautta. Västörakenteen "etninen" vinoutuminen, siten että tietyistä maista tulevien osuus on liian suuri aiheuttaa sosiaalisia ongelmia.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

"Tietoa on jaettu myös siitä, millainen on oikeusvaltio."

Oikeusvaltio, jossa naisten oikeuksista ei pidetä mitään huolta, jossa raiskaustuomiot ovat lieviä. Se on oikeusvaltiomme nykytila.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

En haluaisi Suomeen monikulttuurista ihmisarvokulttuuria, haluan suomalaisen ihmisarvokulttuurin.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Raiskaukset eivät liity maahanmuuttoon.Ihmiskauppa sen sijaan liittyy.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Ne vaan jotenkin muuten vaan esiintyy ja niitä näyttää nyt olevan sellaisilla alueilla enemmän, joissa niitä ei ennen ollut, jotenkin sattumalta samalle alueelle on perustettu vastaanottokeskus. Asioillahan ei ole mitään tekemistä keskenään, eikä siten siellä tapahtuvat raiskaukset liity maahanmuuttoon. :-D :-D

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Poliisiylijohtajan mukaan ahdistelu on lisääntynyt "ympäri maan":

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/340670-po...

Nuo lausunnot, samoin kuin myös tekojen uutisoinnit menevät aika monen sensuurin läpi, joten todellista tilannetta on vaikea arvioida.

Käyttäjän ArtoNakkila kuva
Arto Nakkila

Nyt tälle 14v tytölle pitäisi saada huippujuristit jotka tutkisivat joka kiven ja kannon alta mitä mahdollisuuksia on asettaa myös viranomaisia vastuuseen, kun kerran eivät ole kuunnelleet kansalaisia ja heidän huolia juuri näissä asioissa. Eivätkä ole hoitaneet vastuualuettansa kunnolla.

Montakos sosiaali viranomaista ja lastenvalvojaa oli syytettynä tässä joku aika sitten tapahtuneessa jutussa, jossa isä ja hänen naisystävänsä olivat surmanneet miehen tyttären.

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren

On kyllä aika järkyttävää että vasta siinä vaiheessa kun joku ulkomaalainen tekee raiskauksen niin sitten ollaan niin huolissaan. Vuodesta toiseen kantikset tekevät raiskauksia mutta ne on jotenkin ihan hyväksyttäviä.

Sari Haapala

"Vuodesta toiseen kantikset tekevät raiskauksia mutta ne on jotenkin ihan hyväksyttäviä."

Laita yksikin esimerkki jostakin raiskaukset hyväksyvästä kirjoituksesta tai haastattelusta, vai sinäkö olet sitä mieltä että raiskaukset ovat hyväksyttäviä?

Janne Hilden

Arvaa mitä? Jossain kohtaa se kamelinkin selkä katkeaa.

Poliisi huolissaan turvapaikanhakijoiden harjoittamasta seksuaalisesta häirinnästä:

http://yle.fi/uutiset/poliisi_huolissaan_turvapaik...

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Olen kirjoittanut näistä asioista jo vuosia. Ei ole ensimmäinen kerta.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Bodil Rosengren,

Kommenttisi , että turvapaikanhakijoiden tekemät rikokset ovat hyväksyttäviä sen vuoksi, että kantasuomalaisetkin niitä tekevät, on ajattelussaan yksittäistapaukseksi ajautuneen ihmisen epätoivoinen puolustuspuhe kaikkien raiskaajien puolesta.

On outoa, ettei US:n Puheenvuoro ole puuttunut jatkuvaan trollaukseesi.

Janne Hilden

Usari ei puutu, koska Bodil työstää toimituksellekin mieluista ajatuksenvirtaa.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Siis eivät kokoontuneet raiskauksen vuoksi, vaan pelkäävät suomalaisten väkivaltaisia reaktioita. Naisilla on Suomessa huono ihmisarvo.

"Sipilä toivoo, että Kempeleen tapaus ei aiheuttaisi suomalaisissa väkivaltaisia vastareaktioita."

"Juuri siitä syystä kokoonnuimme. Väkivaltainen käyttäytyminen keskuksissa ja niiden ulkopuolella on lisääntynyt ja sillä on vaikutusta sisäiseen turvallisuuteen. Puolin ja toisin tehtävä väkivalta on tuomittavaa."

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-144834243811...

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Oliko huono juttu, että Sipilä järjesti kriisikokouksen?
Vai etkö voi kuvitella syytä?

Kysymyksesi:
"Kuinkakohan paljon raiskauksia on nyt viimeisten kuukausien aikana tapahtunut vastaanottokeskusten alueilla?"
Jos saat tietoosi vastauksen kerro ihmeessä.

Henry

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Kriisikokousta ei järjestetty tyttöön kohdistuneen raiskauksen vuoksi vaan syy oli pelko suomalaisten reaktioista. Syy on älytön, suomalaisten mahdolliset reaktiot johtuvat hallituksen saamattomuudesta ja turvallisuustilanteen heikkenemisestä.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Kansalaisten pitää reagoida ja kunnolla, muuten asioille ei näytä tapahtuvan yhtään mitään. Täysin välinpitämätöntä suhtautumista naisiin kohdistuneisiin raiskauksiin. En voi mitenkään hyväksyä tällaista tekopyhää kaksinaismoralismia, jossa kovasti paheksutaan rasismia ja sivuutetaan naisten oikeudet.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Saksan poliisijohtaja RAINER WENDT puhuu suunsa puhtaaksi. Kertoo lisääntyneestä rikollisuudesta, esimerkiksi naisten ja lasten raiskauksista, joukkotappeluista vastaanottokeskuksissa, hyökkäyksistä vastaanottokeskuksiin, pakolaisten ryöstöistä, pakolaisten kesken tapahtuvasta hierargia- ja valtataisteluista.

https://www.youtube.com/watch?v=Sj0SGTA4gYw&featur...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tässä nimenomaisessa tapauksessa kyse on ollut 14 - 17 -vuotiaiden teinien välisestä tapauksesta. Ei varmaankaan ole ylimitoitettua todeta, että kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä tai yleistyksiä ei ole syytä tehdä. Varsinkaan ilman, että tietää tapauksen yksityiskohtia sen enempää kuin lööpit hehkuttavat. Poliisi tutkii ja syyttäjäviranomainen toimii sillä perusteella. Mahdolliset tuomiot langettaa riippumaton oikeusistuin. Tämä on (onneksi) toistaiseksi Suomessa normikäytäntö.

Janne Hilden

Muistan hämärästi kommentoineesi aikaisemminkin raiskausaiheisiin blogeihin vähättelevällä tyylilläsi.

Muistin oikein.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kommentoin kaikkiin rikosepäilyihin samalla periaatteella. En ota tunnevaltaista kantaa mihinkään pelkästään median lööppien perusteella ja hyvin usein olen oikeusistuimen langettaman tuomion kannalla, kun tapaus on tutkittu ja tuomion perustelut julkistettu.

Janne Hilden Vastaus kommenttiin #23

Tulee sellainen kuva, että mielestäsi Kempeleen teinit siinä vain hieman pelleilivät.
14-vuotiaiden murkkujen välistä leikkimielistä touhua.

Mitä ylimääräistä lehtien lööpit sitten tapauksesta hehkuttavat?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset