*

Jorma Nordlin

Pääministeri jäi ensimmäisen lausuntonsa loukkuun

Onko todella maan hallitusta johdettu niin, ettei se ole ollut varautunut etukäteen mahdolliseen hallituksen hajoamiseen? Onko meillä näin huonoa johtamistaitoa osoittava pääministeri?

Onko varautuminen hallituksen hajoamiseen ollut vain yhden hallituspuolueen varassa? Orpo on kertonut käynnistäneensä neuvotteluprosessin pari viikkoa ennen perussuomalaisten puoluekokousta. Sillä aikaa Sipiläkö ei olisi tehnyt mitään oman puolueensa kanssa? Keskustan kippariko olisi nukkunut komentosillalla, kun isoja kareja on näkyvissä? Pääministeri joutuu pitämään itsepintaisesti kiinni siitä, mitä on aikaisemmin sanonut, vaikka se ei pidä paikkaansa. Hän on joutunut lausuntonsa loukkuun. Todellisuudessa taustalla on hyvissä ajoin ennen perussuomalaisten puoluekokousta pääministeri joutunut pakosti miettimään ja suunnittelemaan muiden hallituspuolueiden kanssa erilaiset vaihtoehdot, jotta pystytään reagoimaan nopeasti, eikä tarvitse kuluttaa aikaa erilaisiin valmisteleviin töihin kun kiire ja tilanne on päällä.


Tätä asiaa on turhaa yrittää työntää sivuraiteille arvostelemalla salaliittoteorioiden pyörittelystä. Kysymys on johtamistaidosta, riskienhallinnasta, eikä suinkaan salaliittoteorioista. Olisiko Keskusta ollut niin pahasti tuuliajolla hallituspuolueena kriittisinä hetkinä? Tällainen vaikutelma pääministerin lausunnoista syntyy. Tietenkin nyt Sipilää voi yrittää pelastaa lausuntoloukusta nostamalla esiin, että Keskustassa olisi ollut jo etukäteisvalmisteluja ja varautumista ennen perussuomalaisten puoluekokousta, eikä pääministeri ole ollut niissä mukana, tai ei ole niistä tiennyt. Se olisi täysin epäuskottava väite kun kyse on puolueen johtajasta, joka johtaa maan hallitusta.


Puolueissa ja poliittisissa järjestöissä joudutaan aina asiat pohjustamaan etukäteen. Keskustelu, kuhina ja valmistelu alkavat heti eri tahoilla joita asia koskee, kun erilaisia vaaleja on tulossa. Näin on Keskustassakin ja Sipilä on pakosti joutunut etukäteen hyvissä ajoin ennen perussuomalaisten puoluekokousta valmistelemaan omassa puolueessa erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Oma puolue on valmisteltu tilanteeseen, jossa Perussuomalaiset eivät jatka hallituksessa. Tätä asiaa Sipilä ei voi mitenkään kiistää. Puoluepolitiikassa tällaisen valmistelun tekemättä jättäminen olisi jo melkein mahdoton tilanne. Kysymys on luottamustoimista, poliittisista ja taloudellisista eduista, jotka riippuvat useista tahoista.


Yhdysvalloissa media seuraa sitä, minkälaista on liikenne valkoisen talon ympärillä, jotta asioita ei voida peitellä julkisuudelta. Tästä syystä esimerkiksi Obama joutui tekemään erityisjärjestelyjä, kun erilaisia salaisia neuvotteluja käytiin valkoisessa talossa. Suomessa media ei ilmeisesti seurannut hallituspuolueiden toimintaa kovinkaan tiiviisti ennen Perussuomalaisten puoluekokousta.

"Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo kertoo Uudelle Suomelle käynnistäneensä omassa puolueessaan prosessin perussuomalaisten puoluekokouksen tulokseen varautumiseksi pari viikkoa ennen puoluekokousta."
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/233485-petteri-orpo-avautuu-psn-puoluekokouksesta-paljastuskirjan-jalkeen-2-viikkoa-ennen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (43 kommenttia)

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Yhteistyö toimi hallituspuoleiden kanssa. Olisko Sipilä jättänyt etukäteen väliin ennen puoluekokousta Soinin kanssa pohtimisen erilaisista vaihtoehdoista, miten Soini olisi voinut joukkonsa kanssa istua hallituksessa, kun maan hallituksella on isoja tärkeitä kysymyksiä työstettävänä, kuten Sote-ratkaisu ja kiky-paketin tuloksia odotellaan?

Olisiko jättänyt hallituksen oman onnensa nojaan keikkumaan ja odottamaan mahdollista yllätystä mitä Soini ja hänen porukkansa järjestää? Näin heikoissa käsissäkö valtion johtaminen on?

Sipilä joutuu nyt valitsemaan, joko luo mielikuvaa heikosta ja huonosta johtamisesta ja valheellisen lausunnon antamisesta, tai sitten kertoo suoraan totuuden ja valheellinen lausunto vahvistuu. Aika lailla pääministerin kannalta hankala tilanne. Sanan varsinaisessa merkityksessä kyseessä on lausuntoloukku.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Lentokone lensi ja hallitus jatkaa. Asioita voi pyöritellä kukin joutoaikaansa käyttäen. Taitaa kuitenkin enemmistöä kiinnostaa miten Suomi porskuttaa eteenpäin. Ja varsin hyvältä alkaa näyttää.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

"Suomi porskuttaa eteenpäin. Ja varsin hyvältä alkaa näyttää."

Hallituksen ansiotako vaiko hallituksesta huolimatta?

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Merkittävin hallituksen saavutus on, että elinkeinoelämän luottamus poliittiseen johtamiseen on palautunut yli 10 vuotta jatkuneen epävarmuuden jälkeen. Se on näkynyt pidemmän aikaa barometreissa ja erityisesti mielialoissa. Olin lauantaina valtakunnallisissa yrittäjuhlissa yhtenä 1500 joukossa. Erinomainen puhe Sipilältä. Luottamus hallitukseen ei minun havaintojen mukaan ole murenemassa. Jos elinkeinoelämä voi kohtuulliseen hyvin ja uskoo tulevaisuuteen, sillä on merkitystä.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin Vastaus kommenttiin #7

Ilmapiiriasiat ovat asia erikseen. Hallituksen toimien todellisella vaikuttavuudella maan taloustilanteeseen ei ole näyttöjä. Sinänsä poliittinen kunnia luonnollisesti otetaan herkästi etukäteen. Yleensä nousukaudet luetaan hallitusten ansioiksi ja taantumat sitten johtuvat muista syistä.

"Palkansaajien tuloja leikanneen kiky-sopimuksen vaikutukset talouskasvun nyt toteutuneeseen kiihtymiseen ovat ilmeisesti vähäiset. Esimerkiksi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Markku Kotilainen sanoo kikyn vaikuttavan reaalitalouteen keskipitkällä aikavälillä, eli noin viiden vuoden kuluessa."
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/10/02/nain-piel...

Käyttäjän PerttiAaltonen kuva
Pertti Aaltonen

Onko sillä väliä, kenen ansiota hyvä kehitys on? Pääasia on, että hyvä kehitys jatkuu.

Jos nyt tulisi uudet vaalit, niin kaikki kehitystoiminta olisi jumissa ainakin puolesta vuodesta vuoteen. Näkisin parhaaksi vaihtoehdoksi, että nykyinen hallitus jatkaa vaalikauden loppuun. Julkinen (perus)terveydenhoito pitäisi vuosikymmenien vatuloinnin jälkeen saada kuntoon.

Nyt ei kaivata paperitehtaiden lakkoa, Uudenkaupungin autotehtaan sähkömiesten lakkoa tai hallituskriisiä. Tietysti voidaan ajatella, että näiden em. toteutuessa kostetaan jotain hallituspuolueille. Mutta kuka kärsii yhteiskunnan häiriöistä, niin se on heikosti toimeentuleva kansanosa.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #12

Hyvä kehitys? Missä maassa?

TEM-työllisyyskatsaus 24.10-17
Työttömiä työnhakijoita 11% työvoimasta.

-Velka -19 n.124 mrd. VM-ennuste-17

Käyttäjän PerttiAaltonen kuva
Pertti Aaltonen Vastaus kommenttiin #13

Uudenkaupungin autotehdas on palkannut 1000 uutta työntekijää. Turun telakan tilauskirjat ovat täynnä ja väkeä palkataan lisää. Äänekosken tehdas on juuri saatu käyntiin ja vilkastuttaa talouselämää Keski-Suomessa. Valtion uuden velan otto on supistunut. Rakentaminen on ihan huipputasossaan jne.

Työttömiä ja valtion velkaa on edelleen, eivätkä ne valitettavasti ihan pienessä ajassa vähene. Oli sitten vallassa bolsheviikit tai porvarit.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #18

lainaus:
autotehdas on palkannut 1000 uutta työntekijää.

Ja Kone sanoo irti 1 000
Aktia 240
Nokia 190
Mitä on
Posti
VR
Migrosoft
Anttila
Stockman
Hoppy-Hall

Tarkka lista -15-17 aikakana Kikyn jälkeen lomautetuista ja irtisanotuista löytyy SAK tilastosta.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Näyttääkö oikeasti hyvältä? Velkaantuminen jatkuu ja kuinka pitkään kasvu jatkuu? Aika myöhään päästiin mukaan. Tuskin kovin pitkää kasvun aikaa on odotettavissa.

Palkat ja ostovoima ovat laskeneet. Olemme siis köyhtyneet. Tarkoittaako se hyvin menemistä?

Kyllä minua kiinostaa on pm valehteija. Tietysti maailma muuttuu ja toisille riittää kunhan tarpeeksi mukavia vakehtelee.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Se kokemus mikä minulle on vuosien saatossa kartunut poliitisesta järjestötyöstä, niin sitä vasten ajateltuna maan hallituksen toiminta tuntuu epäuskottavalta ja jopa järjettömältä.

Esimerkiksi kun isoja "valintakokouksia" on tulossa, niin askelmerkit mietitään hyvissä ajoin ennen kokouksia kaikilla niillä tahoilla joihin henkilövalinnoilla on merkittäviä vaikutuksia. Erilaiset ryhmittymät pitävät omia neuvottelujaan ja valmistelevia kokouksiaan, sekä ottavat yhteyksiä eri tahoille ja tekevät erilaisia varautumissuunnitelmia ja suunnittelevat miten tulevat toimimaan.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Samaa mieltä kuin Turunen. Kyllä on aiheet vähissä kun täälläkin monen blogistin voimin vatvotaan tuota asiaa. Helppohan se on toimittaja Nurmen väittää mitä tahansa, kun ei tarvitse todistaa mitään.
Siksi tämäkin kikka, jolla saa kirjalleen menekkimainosta.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Siitä kirjoitetaan mikä on ajankohtainen aihe, niin tämä media toimii. Olen kauan kirjoitellut blogeja ja yleensä niitä luetaan ja niitä kommentoidaan, jotka ovat ajankohtaisia. Nyt lukijat haluavat, että tätä aihetta käsitellään vähän aikaa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Tämäkään blogisti ei tunnu käsittävän sitä asiaa, että tottakai Orpo ja Sipilä ja koko muukin poliittinen kenttä on miettinyt ja spekuloinut persujen puheenjohtajatilannetta etukäteen.

Luuletko, että asia ei kiinnostanut kokoomusta ja keskustaa, tottakai se kiinnosti ja asiasta keskusteltiin, asiasta keskusteltiin myös esson baarissa, kaupan kassalla ja jokaisessa tiedotusvälineessä.

Siltikään ei kyse välttämättä ole salaliitosta, vaan vaihtoehtojen miettimisestä.

Olisi aika huolestuttavaa, jos poliittinen johto ei miettisi, mitä tulevaisuudessa voi tapahtua, vaan istuisi päivät pitkät tuppisuuna, varoen, ettei vaan spekuloisi liikaa, ettei viisaat blogistit syytä salaliitosta.

Tämä on niin persupohjaista salaliittoteoriaa taas kerran, minulle on ihan sama vaikka olisivatkin suunnitelleet, mutta todisteet olisivat kivat, niitä kun ei ole niin asia on tällaista tuuleen huutelua, josta saa sitten kutinaa pöksyihin.

Mä sanoin eilen, että näitä samoja blogeja tulee vielä monta, ja olin näemmä oikeassa.

Onneksi ei ole vielä kuin yksi älypää vaatinut Sipilän eroa, vaikka hänkään ei asiasta mitään tiedä, niin ja se älypää on itse suurmufti.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Sipilä lyö kovin sanoin lyttyyn Ritalan kommenttien kaltaiset toteamukset. Vetoaa insinöörimäiseen ajatteluun. Mitä tulee itse blogikirjoituksen julkaisemiseen, niin siitä kirjoitetaan mikä on ajankohtaista ja mikä kiinnostaa, muusta ei kannata kirjoitella. Nyt tämä on kiinnostava aihe ja tämäkin blogikirjoitus on tällä hetkellä suosituin täällä ja kerää kommentteja.

Kuten kirjoituksessa totesin, asialla ei ole mitään tekemistä salaliittoteorioiden kanssa. Salaliittoteorioiden nostaminen esiin on vain manipulointia, jolla yritetään siirtää huomio itse aiheesta muualle.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Miksi tämä syytösten ryöppy. Miksi ei samanlaista toimittaja Nurmea kohtaan. Esittää vaan asioita joita ei ole todistanut millään tavalla. Miksi häntä ei syytetä perättömän väitteen levittämisestä.Todistaisi väitteensä oikeaksi. Suomen oikeusvaltiossa ollaan niin kauan syytön, kunnes todistetaan jonkun tapahtuneeksi. On Nurmenkin helppo väittää Sipilästä noin, kun ei joudu mihinkään vastuuseen. Ja täällä sitten blogistit toisensa jälkeen syyttävät Sipilää ties mistä tietämättä miten asiat todellisuudessa ovat.
Tämän kohun tehnyt vauhdittaakseen kirjansa myyntiä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Ei Suomella mene hyvin millään mittarilla mitattuna, valtava työttömyys syö verotuloja eikä mitään parannusta ole edes näkyvissä. Ihmetyttää nämä mielikuvilla pelaavat. Sipilä ei ole saanut mitään aikaiseksi ja voi vain odotella seuraavaa hallitusta.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

No meneehän taloudella nyt paremmin kuin pitkiin aikoihin, sitä kai nyt ei Makkosen totuuskaan voi kieltää.

Ongelmia on vaikka toisille jakaa, mutta eipä taida sellaista maata löytyä, missä ei ongelmia olisi.

Juuri valtionvarainministeri ilmoitti, että velkaa otetaan tänä vuonna miljardi vähemmän kuin arveltiin, eikös sekin ole hyvä asia.

Käyttäjän PerttiAaltonen kuva
Pertti Aaltonen

Samaa mieltä. Ongelmia on, mutta mistä sellainen hallitus, joka ne äkkiä hoitaa pois päiväjärjestyksestä?

Jaakko Paasonen

"Juuri vvm. ilmoitti,että velkaa otetaan tänä vuonna 1000 000 000 € vähemmän kuin arveltiin,eikös sekin ole hyvä asia."
No,Onhan se,vaan auttaako/raitistuuko,esim alkoholisti siitä,
että juo tänään yhden pullon vähemmän kuin eilen?
Mitä sanoo ja löytyykö vastaus/ratkaisu em.ongelmaan isänmaallisten ja kansallismielisten ystävä/samaan aikaan perusSuomalaisten vihaaja, pRitalalta tuohon/kin? ;-)

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

"ja voi vain odotella seuraavaa hallitusta". Makkonen, sittenkö se riemu repeää. Voisitko kertoa keitä ne ihmeiden ja autuuden tuojat mahtanevat olla.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

No ei repeä, siksi ihmettelin miksei tämä hallitus saa aikaan kuin holtitonta verovarojen tuhlausta, sossuilta en parempaa odota. Talvivaara, tuulimyllyt, miljardien yritystuet, 40 000 uutta ulkomaalaista sosiaaliavustusten käyttäjää, sitoutuminen kalliiseen Pariisin ilmastosopimukseen ja kymmenet muut verovarojen väärinkäytökset eikä massiiviselle työttömyydelle olla tehty mitään.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Juurikin noin! EVAN-juoksupoika teki vain mitä edm.pyysi. Kyykytti palkansaajia ja työttömiä.
Kiristi työehtosopimuksia ja palkkoja.
Teki tulonsiirto II . Edellisenhän I teki E.Aho "Nokian-johtaja" -91-95.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Blogisti Jorma Nordlin on toiminut järjestötyössä Joten tuntee politiikan kiemurat. Toimittaja Lauri Nurmi ei ole julkituonut nimillä allekirjoitettua salaliittosopimusta maan hallituksen toimenpiteistä, mahdollisen Halla-Ahon puheenjohtajaksi nousun seurauksesta.
Edelleen tämä Dialektiikkaa Lauri Nurmi vastaan Pääministeri. Pääministeri on twitter viestittänyt että hänen 19.6 pitämä puhe pitää paikkansa, keneen on uskominen minä uskon ministerivalan vannoneeseen Pääministeri Sipilään. Edelleen toimittaja voi lähdesuojan turvin väittää omia argumenttejään niinsanotun vapaan tiedon välityksen suojassa.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Jos puolueissa sisällä paikallistasolta puoluekokoukseen asti on erilaisia ryhmiä, jotka pyörittelevät omia taktiikoitaan, jotta menestyvät ja saman opin Sipiläkin on saanut, niin miksi sitten valtakunnan tärkeimmillä paikoilla ei tehtäisi samaa, kun on paljon enemmän hävittävänä?

Esimerkiksi puolueissa paikallisyhdistyksistä piiritasolle ja puoluekokoukseen asti, eri ryhmät miettivät miten varmistetaan oman vallan säilyminen ja hyvissä ajoin etukäteen käydään neuvotteluja ja pohjustetaan asioita. Kun Sipilä tuli politiikkaan, niin joutui aivan samanlaiseen kouluun ja käymään samat asiat läpi.

Sinänsä ovela yksityiskohta on siinä miten taitavasti peitellään vaikuttamisen jälkiä puolueissa sisällä. Ihmettelin toimintaa aikanaan, kunnes ymmärsin mistä on kysymys.

Sipilän vetoaminen insinöörilogiikkaan ei toimi, eikä ole uskottavaa. Toinen taktiikka on vastaaminen eri asiaan kuin kysytään. Silläkään ei asiassa pitkälle pääse. Lopulta joutuu vaikenemaan, kun toimittaja kysyykin riittävän yleisellä tasolla.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Voihan sitä väittää myös että politiikan Broileri tiesi enemmän kuin Sale mikä on yhteiskunnan ja lakien mukaan paras tapa hoitaa "eroaminen"!

– Minulle alkoi valjeta kello yhden jälkeen, että ne jutut – joita on pidetty vähän nurkan takana – näköjään toteutuvat. Kun pääministeri oli minulle jo aamulla sanonut, että hän on puhunut vähän valtiosääntöoppineiden kanssa, niin minäkin päätin puhua vähän valtiosääntöoppineiden kanssa.

– Kun hän (Sipilä) Turkuun saapui, me jouduimme sitten toteamaan, että onkohan kauhean viisasta esiintyä yhdessä, koska silloin oli media paikalla
-ja minulla oli oma,
-vähän eri henkilökohtainen mielipide,
Niinistö totesi heinäkuussa Suomi Areenalla.
IS 24.10

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Syy miksi tämä aihe tulee olemaan kiinnostava jatkossakin, niin poliittisilla toimittajilla on tieto miten asiat oikeasti menivät. Ovat saaneet sen, joko usealta taholta hallituspuolueiden vaikutusvaltaisilta henkilöiltä tai hallituksen sisältä. Eivät voi vedota lähteisiin, koska ne kiistäisivät kaiken oman uransa vuoksi. Huomasin aikanaan miten paljon oikeasti poliittiset toimittajat tietävät. Tietävät paremmin puolueen asiat kuin kuntatason poliittinen päättäjä. Tästä syystä asia nousee uudestaan mediassa esiin.

Samoin kävi vaalirahakohun kanssa. Kun ei puhuta totta, niin toimittajat etsivät mistä suunnasta saa lähteen joka tuo asian julkisuuteen.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Juuri noin. "Valheilla on aina lyhyet jäljet"!
Toimittajilla on "hiljaiset" kuiskaajat joka puolueesta ,joita närästää puolueen touhut.
Pääsy kaikkiin eduskunnan asiakirjoihin.Paitsi ne minkä korkein oikeus päätti
avoimiksi tiedoiksi.
Mutta edusk.puhemiehet käski panna silppuriin .Vieraslistat.
Miks yleensä eduskunta tekee lakeja mitä se itse ei noudata?
Voiko kansa pistää sakkolapun silppuriin? "Minkä sakkolapun?Ei mulla mitään sakkolappua ole"! Enää.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Aika samaa pelitaktiikkaa tässä tehdään kuin Vanhasen aikana. Vanhanen meni muistamattomaksi ja Sipilä maalaa itsestään kuvaa yksinkertaisena insinöörinä.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Ei kahta ilman kolmatta.Jäätteenmäki-Vanhanen-
Kepu pettää aina.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Mutta hyvänen aika, Pääministeri puhui totta ministerivalan velvoittamana.
Nyt vielä twiittasi Kolumbiasta että tosi on 19.6 Eduskunnan suuressa salissa pitämä depatti.
Nyt Toimittaja Lauri Nurmi Etelän median ja Aamulehden toimesta sekä Yle uutisten tukemana tekee bisnestä kirjallaan. Toimittaja sanoi että tiedot on Sipilää lähellä olevasta lähteestä. Eipä taida toimittajan bisneskirja olla lähdesuojan alainen. Mitä sanoo julkisen sanan neuvosto

Jaakko Paasonen

Mutta hyvänen aika,pääministeri puhui niin totta kuin osasi..aivan kuin ex pm.A Jätemäkikin aikoinaan.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

"Perussuomalaiset naiskansanedustajat ottavat kantaa keskusteluun siitä, oliko hallituspuolueilla ja pääministeri Juha Sipilällä (kesk) suunnitelma, miten perussuomalaisten mahdollinen hajoaminen hoidettaisiin."

"Jäätteenmäki sai lähteä niin sanotun Irak-vuodon takia, jossa hän lausui kuuluisat sanansa: "puhun niin totta kuin osaan". Hän väitti, ettei olisi saanut salaisia ulkoasiainministeriön asiakirjoja. Heidi Hautala sai lähteä estettyään Arctia Shippingiä tekemästä rikosilmoitusta Greenpeacen toimista. Suojelevatko hyvät veljet paremmin toisiaan kuin siskot? kansanedustaja Arja Juvonen kysyy."

IL: "PS:n naiskansanedustajat Sipilästä: Sallitaanko miehille enemmän?"
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201710252200485...

Käyttäjän SauliAittola kuva
Sauli Aittola

Helppo on jälkeenpäin sanoa, mutta hallituksen olisi pitänyt erota demokratian nimissä. Tämä olisi ollut moraalisesti ryhdikäs päätös. Nythän sinne jäivät puliveivarit, ainakin asiat siltä näyttää.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Hallituksen olisi pitänyt erota jo persujen hajaannuttua.

Täysi farssi koko hallituksen rämpiminen puolueen kanssa joka ei edes ollut puoluerekisterissä? Ei UV eikä sinisenä.

Olisi pitänyt potkia ulos eduskunnasta heti.
Kukaan ei edm.puolueita ole sinne edes äänestänyt vielä.
Eikä yksikään sinisen ministeri ole ollut vaaliehdokkaana sinisestä pulueesta vaaleissa.

Käyttäjän tepimast kuva
TEUVO MAST

Kun puolueelle valitaan äänienemmistöllä puhj onko silloin jokin vialla kun osa porukasta loikkaa ja syynä maan hallituksen pelastaminen .
Onko oikein kun ei tule oma ehdokas valituksi, no niinhän tuossa tehtiin kun ei tullut kenenkään lempi ehdokas ja oppipoika valituksi .
Olisipa antaneet tuon hallituksen kaatua omaan yksinkertaisuuteensa jossa on maailman huonoin häviäjä johdossa .
Nyt tuo tulee olemaan osana seuraavissa eduskunta vaaleissa jossa häväijä puolue tuskinpa saa montakaan ehdokasta läpi meneen .
Syynä tuo luottamuksen menetys jonka tuo puolueen hajoitus teki, ja kun katsoo sitä toistakin puolta ei ole heillä yhtään paremmin asiat . terv tepivaari

Jaakko Paasonen

Tepivasri olisi vaan reilusti maininnut suoraan,että "oman" puolueensa hajoitti Timo Soini..joka myös oli tuota hajottamista suunnitellut pitkään.
Ei enää auta Soinin mutinat paluusta sinttien muodossa, eikä muukaan elostelu.
Äänestäjien luottamus on hänen porukaltaan mennyt ja siirtynyt Jussi Halla Ahon johtamille petusSuomslaisille.
Tässäkin yhteydessä on Myös on hyvä muistaa,että pS on ainoa puolue eduskunnassa,joka vaatii esim.maahanmuuton hillitsemistä ja rajatarkastusten aloittamista heti kaikilla rajoilla.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Käytännössä koko hallitus on nyt samassa asetelmassa, jossa Perussuomalaiset olivat Soinin vetämänä hallituspuolueena. Samat henkilöt joutuvat miettimään loikkaamista suurempaan puolueeseen vaalien lähestyessä, jotka lähtivät ovet paukkuen Perussuomalaisista.

Kuinka monta loikkausta ennen vaaleja tarvitaan, kun ollaan tilanteessa, jossa oppositio kykenee kaatamaan hallituksen esitykset eduskunnassa?

"Vaalien lähestyessä sinisten halu vaihtaa ryhmää jo kokoomukseen tai keskustaan tai sitten ihan oppositioon kasvaa. Kun kasvaa ja toteutuu tarpeeksi, hallituskin sitten hajoaa. Kuoppa siellä, rotko tuolla."

"Kesäkuusta asti hallitus on ollut laina-ajalla, odottaen vain iso tönäisyä, joka tekee siitä lopun. Sellainen olisi jo tullut viimeisimmässä sote-kiistassa, jos kokoomus ei haluaisi varmistaa Sauli Niinistön uudelleenvalinnan siistiä sujumista. Hallituskriisi presidenttikampanjan aikana vetäisi Niinistönkin vääjäämättä mukaan likaiseen päivänpolitiikkaan. Ja sen hän juuri haluaa ”kansanliikkeellään” välttää."

 https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005422798.html

Jaakko Paasonen

Onhan se hieman noinkin ,ja kun hallituksessa istuu tSoini,niin kaikki on mahdollista. Kirjoitin täällä jossain yhteydessä,että tämä ravihemmo,ei ole vielä sanonut viimeistä sanaansa hallituksessa/politiikassa,joten se jää nähtäväksi muutenkin. Toisaalla loikkikoot minun puolesta vaikka demareihin tms.ym.suvakkeihin,joihin kyllä sopivatkin,kunhan ensin käydään -18 eduskuntavaalit..
Jjoiden jälkeen tuskin enää loikkivat minnekkään.

S Niinistöstä en sano muuta kuin että on tolkun turhapäiväinen ja monisanainen suvakki,sekä omalla tavallaan puolueensa,kokoomuksen ja median vanki.
Ilman näitä kun jäisi jatkoaika saamatta.
Samoin kuin kokoomuksen kannatus notkahtaisi todelliselle tasolleen,ilma Sauli Niinistön ansaitsematonta kansalaitukea,ilman puoluerajoja,ja joka nojaa täysin median ylläpitämään kuvaan " vahvasta johtajasta". Sellainenhan hän todellakaan ei ole.
Valitettavasti,sanoisi muuan Martti sahtivaari,joka on miljonääri miltei lakisääteisesti ja monopoliasemassa kv.rauhanteko bisneksessään..ja tietysti demarien lobbaamamana.
Mielenkiintoista.;-)

Käyttäjän LauriHeimonen kuva
Lauri Heimonen

Kuten minä asian ytimen kaikessa yksinkertaisuudessaan ymmärrän, hallituksen tavoitteet tässä uudessa tilanteessa edellyttivät Sipilältä, hallituksen puheenjohtajana, vaihtoehtoisen strategian omaksumista.

Jan-Gösta Grönholm

Koen käyttäneeni aikani turhuuteen kun tutustuin näihin kirjoituksiin koskien pelkästään utelointia ja asioiden valaisemiseksi mahdollisimman negatiiviseen suuntaan.
Pääasia on että Suomi toimii ja hyvin näyttää menevän.Tämäkö kismittää?Pitäisi
olla iloinen ja toivoa hyvää jatkoa eikä puida turhuuksia.

Jaakko Paasonen

Kuka tommoti päästä suustans?
Ole siinä iloinen kun hallituksen tänne tuomat muslimit raiskaa ja tappaa lähimmäisiäsi,
Kyllä se hieman"kismittää",kun omalle kohdalle sattuu,samoin kuin suvakkien tyhmyyskin. Sekun joukossa näyttää tiivistyvän..aina hallitusta myöten. Koskien myös utelointia ja asioiden valaisemista siitä miten Suomi toimii.
Negatiivista ei ole tosiasoiden esillä pitäminen,mm.haitta/
maahanmuutto asioissa.
No,Sinä ilm.vain lakaiset ongelmat
turhuudet ns.maton alle,
kuten muutkin suvakit,ja olet iloinen.. kun kaikki "toimii".
Niinkö?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset