Jorma Nordlin

Ovatko Nato-pelissä pallot Putinilla?

Putin yllätti Niinistön toteamalla, että vahva EU on hyvä asia. Myös Saksan liittokansleri Angela Merkel on havainnut Putinissa tapahtuneen muutoksen. Ilmeisesti Venäjä on havainnut vahvan EU:n heikentävän Naton-merkitystä ja olevan siten heille hyödyllinen.

Venäjä on hyvin maltillisesti ja varovaisesti seurannut Naton-roolin kehittymistä pohjoismaissa. Se todennäköisesti kääntyy Venäjän eduksi, kun samaan aikaan Venäjä lähtee tukemaan EU:n vahvistumista. Ehkä Venäjä näkee EU:n oman armejan yhdeksi vaihtoehdoksi tasapainottamaan tilannetta Nato:n ja Venäjän sotavoimien välillä, koska silloin Yhdysvaltojen merkitys vähenee Euroopassa.

Kiina järjesti Venäjän kanssa yhteisen sotaharjoituksen Itämerellä. Kiinalaiset sijoittajat ovat kiinnostuneet
Tallinnan tunnelin rahoittamisesta. Venäjä todennäköisesti näkee tämän varsin hyödylliseksi, jos Kiina sijoittaa tunneliin, koska se lisää Kiinan kiinnostusta alueesta ja siten yhteistyöhalua alueella Venäjän kanssa. Taloudelliset sidonnaisuudet lisäävät myös mielenkiintoa sotilaalliseenkin yhteistyöhön. Tallinnan tunneli on osa Kiinan silkkitiehanketta.

Naton tulevaisuus on muuttunut arvaamattomaksi, koska Yhdysvaltojen sisäpoliittinen tilanne on ongelmallinen. Yhdysvalloissa on isoja ongelmia, koska äänestäjät halusivat Trumpin presidentiksi, joka näyttää olevan selvästi Naton kannalta huono vaihtoehto. Tämä on osoitus, että Yhdysvalloissa vallitsee nyt sellainen tilanne, jossa presidenteiksi voi tulla sellaisia vaihtoehtoja, joiden vuoksi Nato heikkenee.

Trump on todennäköisesti yksi syy, miksi Euroopassa on lähdetty katsomaan EU:n yhteisen armeijan suuntaan. Yhdysvaltojen politiikan ailahtelevuus on Natolle ikävä asia. Trump haluaa muitakin osallistuvan enemmän Naton suhteen taloustalkoisiin. EU:ssa on kokemusta tällaiseen asiaan paremmin soveltuvista rahoitusmalleista, joten todennäköisesti EU:n armeijan rahoitus hoidettaisiin paremmin kuin Naton. Nato heikkenee, jos Yhdysvallat ei suostu samalla tavalla enää maksamaan laskuja muiden puolesta, kuten tähän asti.

Mutta voiko tilanne parantua Yhdysvalloissa? Siihen saa vastauksen miettimällä mitä tapahtuu niille olosuhteille, joissa Trumpin kannatus nousi ja vei hänet vaalivoittoon.  Yhdysvallat on ison murroksen keskellä, työttömyys on iso ongelma ja kansalaisilla on ongelmia toimeentulonsa kanssa. 


Venäjä näyttää pelaavan pallot taitavammin, kuin Nato-jäsenyyttä lobbaavat tahot.

Sauli Niinistö havaitsi muutoksen Putinin asenteessa Suomen-vierailulla heinäkuussa: ”Yllätti minut aika lailla”
https://www.is.fi/presidentinvaalit2018/art-2000005529618.html 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Juha Hämäläinen

Hyvää puntarointia. Olisin odottanut presidenttiehdokkaiden käyvän juuri tästä keskustelua.

Heidän älynsä ei tunnu yltävän tälle tasolle tai he ovat niin pahoin poliittisesti korruptoituneita, ettei mm USAn merkityksen ja tulevaisuuden avoin arviointi käy päinsä heille.

Maailman voimatasapaino on muuttumassa nopeasti. USA ei tule olemaan pitkään nykyisessä asemassaan. Mitä seuraa sitten, siihen tulee valmistautua eikä miettiä miten saamme jenkit rajoillemme.

Pekka Iiskonmaki

Jos Venäjällä ylimalkaan on ystäviä, niin kyllä ne ovat Euroopassa.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

#2.
Niin, joissakin piireissä tavataan sanoa:

"Venäjällä ei ole ystäviä eikä vihollisia. Sillä on vain intressejä."

Tosin kaikilla muillakin suurilla valtioilla on melko suorasukainen oman edun perkaamisen mentaliteetti.

Mutta itse blogin pointista: nyt näyttää todellakin että Putin on kesän johtoryhmäpalavereissa lanseerannut tietyn linjanmuutoksen. En sano, että esikunnat tai lähipiiri olisivat vaikuttaneet häneen, vaan hän on ehkä itse havainnut, että nyt on tällaisen peliliikkeen paikka, ja sikäli kuin olen intensiivisesti seurannut siellä tapahtuvia johdon rotaatioita ja muuta työmenetelmien mallinnuksia, niin johtaja säätää linjaa ja preppaa sen läpi ylimmän johtotason, ja - yleensä - myös aika avoimesti kertoo, mitä seuraavaksi tehdään.
Mutta miten pitkälle tällainen Eurooppa-huomio jatkuu, jää nähtäväksi.
Kirjoitin noin viikko sitten silloin tuoreimpia saamiani tietoja Venäjän kansallisten rahastojen tilasta (tiedot perustuivat amerikkalaisten kokoamiin tietoihin), ja niiden mukaan alueiden kuritus ja tietyt valtion tulorahoituksen lisäykset, siis öljynhinnan kohoamisen lisäksi, olisivat helpottaneet siinä määrin Federaation budjetin paineita, että rahastoihin ei olisi tarvinnut edes runsas vuosi siten budjetoidusti puuttua. Ja niissä olisi "yllättävän" hyvin vielä pohjakassaa. Mutta nyt tällä viikolla kuulin miten SP:n asintuntija kertoi pitempään narratioon yhtyen, että rahastojen tilanne alkaisi olemaan kokolailla huolestuttava.
Kumpaa lähdettä uskoisi?
Kuten blogiini silloin kirjasin omat ounasteluni ja epäilykseni, niin tällä istumalla luotan enemmän SP:n sanaan.
Eli: tässä voisi olla jälleen yksi kova peruste, joka on saanut presidentin hieman viilaamaan taktista asetelmaansa.

Pekka Iiskonmaki

#5
Putinin sisäpiirissä on tapahtunut paljon muutoksia, joten kelkka on saattanut kääntyä.

Ei Putin niin naivi ole, että uskoo Kiinan ystävyyteen.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Kuka tahansa asiaan vihkiytynyt on tiennyt jo kauan että Venäjä sanelee päätökset Suomen jäsenyysasiassa. Niin kauan kuin Putin on vallassa, Putin on se sanelija.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Putinin toimintatyyli on mielenkiintoinen. Näyttää ottavan opiksi ja hakevan parhaiten toimivaa tyyliä. Todennäköisesti taustalla on asiantuntijaryhmä, joka on erikoistunut kehittelemään sopivaa poliittista toimintataktiikkaa. Nato ei näytä tällä hetkellä pärjäävän poliittisessa kisassa.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

"Yhdysvallat on ison murroksen keskellä, työttömyys on iso ongelma ja kansalaisilla on ongelmia toimeentulonsa kanssa.", kirjoitukseen on kirjattu

Yhdysvaltojen työttömyysprosentti lokakuussa 2017 oli 4,1.

"Yhdysvalloissa työttömyys alimmillaan kahdeksaan vuoteen" uutisoi Yle jo 5.2.2016.

"Päivän luku: Yhdysvaltojen työttömyys pohjalukemissa" uutisoi Arvopaperi-lehti 20.3.2017.

Trumpin kaudella talouden ja työllisyyden hyvä veto on vain kiihtynyt ja noista luvuista voi Suomessa vain unelmoida.

En oikein usko, 4,1 prosentin työttömyys on Yhdysvalloissa iso ongelma. Suomessa tuo prosentti olisi täystyöllisyys.

Ainoa asia, josta Trump saa kiitosta laajemmin myös demokraattien keskuudessa, on talous.

Suomen työttömyysprosentti syyskuussa 2017 oli 8,7. Suomessa työttömyysprosentti on siis yli kaksinkertainen Yhdysvaltoihin verrattuna.

Mikä on se murros, joka Yhdysvalloissa nyt on?

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

EU on Putinin pahin vihollinen, sen demokratiabakteeri muhii Kremlin muurin rakosissa. Sen torjumiseen tarvitaan 400.000 Putinin henkivartiokaartilaista.

Nato ei ole vaarallien, sen torjunta onnistuu pienemmällä sotavoimalla.

Jos Putin hetkellisesti arvostaa EU:ta, se johtuu vain siitä että Venäjä on heikoilla, pitää saada apua siltä.

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

Putin järjesti jenkeille pressaksi Trumpin jonka eristäytymispolitiikka sataa Venäjän ja Kiinan laariin. Venäjän tavoite on alunperin ollut USAn vaikutusvallan vähentäminen Euroopassa. Niinistön ja Merkelin tulkinnat Venäjän muuttuneesta EU-suhteesta osoittavat, että nyt eletään mielenkiintoista muutokseen aikaa.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Venäjää on turha yrittää saada globaalien suurvaltojen joukkoon. Venäjä on seuraava valtiotason ruumis eikä todennäköisesti enää ole olemassa seuraavan maailmantalouden laskun päättyessä. Toinen vararahasto on syöty jo ajat sitten eikä toisessakaan enää löydy rahaa kuin tälle vuodelle. Kun puhutaan USAsta ja Kiinasta, ei kannata tuoda joukkoon jo konkurssipesään kuuluvaa entistä suurvaltaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset