Jorma Nordlin

Päivi Räsänen istuu mielellään aborttia kannattavaan hallitukseen

Ei taida olla uskovaisella poliitikolla nämä kysymykset niitä tärkeimpiä asioita. Ministerin paikka menee aina edelle. Jos oikeasti kyse olisi vakaumuksellisesta elämän ja kuoleman kysymyksestä,  se olisi niin tärkeä asia, ettei istuisi Soinin mainitseman elämän ja kuoleman kysymyksessä kuolemavaihtoehtoa kannattavaan hallitukseen.

Jotain kertoo aborttivastaisuudella politikoimisesta se, ettei se ole tuonut Soinin puolueelle ääniä. Siihen siis ei näytä edes abortin vastustajat uskovan. Abortin vastustaminen ei ole Soinille ja Räsäselle niin tärkeä asia, että se menisi ministerin paikan ohitse. Se siis ei ole ollut heille ministerin asemaa suurempi eettinen kysymys ollenkaan.

Nyt kun kyse on uskonnollisilla vakaumuksilla politikoimisesta, niin asiasta voi tehdä vertauksen. Jos esimerkiksi Pilatus olisikin vienyt Jeesuksen asian Juudean hallituksen ratkaistavaksi, jos sellainen olisi ollut Juudeassa. Hallituksessa olisikin sitten istunut jäseniä, jotka olisivat selitelleet kansalle, että he vastustavat omana mielipiteenään ristiinnaulitsemista ja sitten hallituksessa kannattavatkin sitä.  Mitähän kansalaiset Juudeassa olisivat asiasta ajatelleet? Asetelma tuntuu absurdilta.

Vastustaako pääministeri Sipilä myös yksityishenkilönä aborttia? Populismi uskonnollisten ja vakaumukseen liittyvien asioiden kanssa on vaikea laji, varsinkin jos havittelee ministerin paikkoja.

Uraa rakentavat rivipoliitikot ne istuvat hallitukseen hallituksen "vakaumuksen" kanssa, joka ei ole heidän omansa. Todelliset yhteiskuntaa muuttamaan pyrkivät ihmiset eivät itseään näin helpolla päästä, toisille heistä vakaumuksensa ajamisen hinta voi olla poliittinen ura oppositiossa ja toisista tehdään patsaita, jos poliittinen ajankohta on heille suotuisa.

 

Päivi Räsänen: "Mielipiteistä voidaan neuvotella, mutta vakaumus ei ole kaupan"
 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Uskovainen poliitikko todennäköisesti miettii, sivuutanko nämä vakamukseen liittyvät tärkeimmät asiat, jotta pääsen hallitukseen päättämään muista asioista. Käydäänkö siinä poliittista kauppaa itsensä kanssa sillä Soinin mainitseman elämän ja kuoleman kysymyksen kanssa.

Abortin vastustamiseen liittyvän poliittisen pelin näyttävät abortin vastustajat haistaneen. Sellaista se demokratia on, enemmistö on abortin kannalla, mutta kun pitäisi ministeriksi päästä.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Vanha äitini ei jostain syystä ole koskaan voinut sietää hartaita uskovaisia, hän pitää niitä jotekin tekopyhinä ja kaksinaismoralisteina. ;-)

Onko politiikka eräänlaista kaksinaismoralismin taidetta.

Soinille aborttiakin tärkeämpi arvo oli Kataisen hallituksen EU-linja, ei suostunut istumaan Kataisen hallitukseen.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Tai sitten Halla-aho, joka otti tilaisuudesta vaarin yhtyä Soinin vastaiseen aaltoon vaikka itse on äänestänyt naisten omaa päätösvaltaa vastaan.
Turhia jätkiä kaikki, Soini, Räsänen ja Halla-aho.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Aikamoisen kroisia kielenkäyttöä puhua Räsäsestä mainituin "Turhia jätkiä kaikki...." ilmaisuin.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Katolisella kirkolla on muitakin ongelmia kuin kaikki sitä hyödyntävät tyhmät äärioikeisto karriaristit ja naisvihaajat.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset