Jorma Nordlin

Lukijat raivostuivat Soinille

Soini julkaisi puolustelukirjoituksen, koska sähköposti on täyttynyt vihaisten lukijoiden palautteesta. Palaute liittyy edelliseen kirjoitukseen, jossa käsitellään Perussuomalaisten nykyistä puheenjohtajaa.
"Monet ovat samaa mieltä, useat eri mieltä. Kirjoitukseni ymmärretään. Toisinaan väärin, mutta kuitenkin. Kielteinen palaute on yhtä tärkeää kuin myönteinen." Tällainen puolustelu osoittaa, että saa asiallista ja kovaa arvostelua kirjoituksistaan. Asiattomuuksia esittäville ei ole mitään puolusteltavaa. Tyypilliseen soinimaiseen tapaan vika on taas peilissä ja on väärin ymmärretty. Mistä löytäisi ulkoministerille riittävän hyvän peilin?


Juuri sopivasti mielipidemittauksen aikoihin Soini julkaisi blogissaan taas tyypillisen kuranheittokirjoituksensa, joita tulee säännöllisesti. Keinot ovat niin erilaisia, puolueen työministeri Lindström korostaa hallituksen saavutuksia viimeisimmässä blogikirjoituksessaan. Soini julkaisi kuranheittokirjoituksensa perään puolustelukirjoituksensa, kun vihaiset lukijat ovat "töötänneet" Soinin sähköpostin täyteen haukkumisia. Tällä tyylillä sinisillä on vielä heikommat lähtökohdat kevään eduskuntavaaleissa. Tämäkö on sinisten vaalikampanjaa? Oletteko tosissanne? 


Puolueen ministerit saavat todella paljon julkisuutta. Silti puolueen kannatus on vajonnut alle kahden prosentin. Ilmiö on erikoinen ja sen aiheuttaa Soinin harjoittama puolueelleen vahingollinen politiikka joka on muuttunut kuran heittelyksi. Ei ole enää tuotteita mitkä kävisivät kaupaksi, joten kilpailukeinoista jäi jäljelle kilpailijoiden haukkuminen, siihen keinoon Soini luottaa. Älkää ihmetelkö miksi politiikka on kärjistynyt.


Sinisten kannatus ilman Soinia olisi neljä prosenttia. Siniset olisivat kannatuksessaan samalla tasolla kristillisten kanssa jos eivät roikkuisi uppoavassa ulkoministerissään, joka sai myös ministerin työstään kansalta huonot arvosanat. Soini upottaa sinisiä ministerin työssä ja blogeissaan. Soinin siirtyminen muihin tehtäviin lisää sinisten kannatusta. Työministeri Lindström yrittää muurata sinisten kannatukselle perustaa blogeissaan ansiokkaasti ministerinä keskustellen ja kommentoiden. Soini vie Lindströmin tapaisilta puolueensa jäseniltä tiilet ja laastit kädestä poliittisilla "töräyksillään".


Kun katsoo kannatuslukemien kehitystä koko hallituskauden ajalta, niin ainakin sen johtopäätöksen niistä voi vetää, että parasta vaalikampanjaa Soini vetäisi sinisille olemalla ihan hiljaa. Puolue saa paljon julkisuutta osakseen ministeriensä kautta, kannatusviisari ei käänny ylöspäin, koska Soini roikkuu siinä.
Soinilla politiikan tekeminen ei enää vaan toimi. Vennamon työn jatkajana esiintyminen on vienyt uskottavuuden. SMP hajosi ja Vennamon perillinen kadotti kannattajansa Perussuomalaisissa.


Toisaalta sitä myös tuntee myötätuntoa Soinia kohtaan. Paha olo näkyy hänen blogikirjoituksissaan. Oikeastaan kaikki on mennyt pieleen. Jytkyt olivat vasta ovi näyttöpaikalle ja hän kompastui kynnyksellä suoraan nenälleen. Kunnallisvaaleissa romahdus, oma puolue katosi alta, uusi puolue kannatuksen suhteen ui syvissä vesissä saamastaan julkisuudesta huolimatta, kansalaiset ovat tyytymättömiä ulkoministerin työhön ja Perussuomalaiset ovat nyt vaaleissa haastajan asemassa ilman Soinia.

 

Soini on tuhoamassa sinisiä:
"Timo Soinilta raju ryöpytys - Halla–aho vaihtuu Laura Huhtasaareen ensi kesän puoluekokouksessa."

 

Lindström yrittää pelastaa mitä pelastettavissa on:
"Tätä Suomen työllisyysasteen nosto vaatii - Keskusteluun saattaa nousta jopa suomalaisen yhteiskunnan pyhä lehmä."

 

Soinin sinisille aiheuttaman tuhon jälki näkyy ja kannatus on 1,8 prosenttia:

"Alma-kysely:Halla-aho antoi myrskyvaroituksen."

 

Puolustelua ja katumusharjoituksia lukijapalautteen vuoksi:


"KANSALAISPALAUTETTA"

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (42 kommenttia)

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Soinille Halla-ahon menestyminen on todella paha paikka. Näkee, että se sattuu.

"Jussi Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kannatus on kohonnut joulukuussa 9,7 prosenttiin marraskuun 8,4 prosentista."

Soini: "Halla- aho on minulle henkilökohtaisesti samantekevä hahmo. Hän tuskin miettii minua yhtään enempää kuin minä häntä."

Soini: "Mikään salaisuus ei ole, etten pidä Halla- ahoa minkään sortin johtajana."

Soini: "Halla- aho sievistelee Suomen Kuvalehdessä vaalitappion määrittelyssä."

Soini: "Perussuomalaisten Eduskuntaryhmään jäi 17 kansanedustajaa. Sen uusiminen ei ole vaalivoitto. Kysymys on tappion suuruudesta."

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Tuskimpa Soinia kauheasti harmittaa mikään, upea poliittinen ura, ulkoministerin tehtävät lopuksi.

Hyvä lähteä vaikka ulkomaille kunnolla tienaamaan.

Noiden Soinin kirjoitusten on tarkoituskin aina ärsyttää, ja aina menevät ihmiset samaan lankaan :)

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Soinin tapainen ihmisten lankaan vetäminen on todella vahingollista sinisten kannatukselle. Ilman soinimaista tietoista ihmisten ärsyttämistä politiikan tekemisen sijaan sinisten kannatus olisi kristillisten luokkaa. On syytä ottaa huomioon, että Soini saa sähköpostiinsa tuutin täydeltä asiallistakin kritiikkiä suuttuneilta ihmisiltä. Sen kertoo tapa jolla Soini on kirjoittanut vastineen.

Siniset ovat poliittisesti hankalassa tilanteessa Soinin kanssa.

Soini ei saa mitään hyväpalkkaista työtä ilman Keskustaa ja Kokoomusta. Kokoomuksen hän on suututtanut pahemman kerran. Aika käy vähiin, jos haluaa johonkin lähteä. Enää on neljä kuukautta vaaleihin.

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen

Mitenkäs persu-Soinin ura nyt niin upea on, vaikka olet pitänyt persuja lähinnä luusereina?

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Persuihin on kasautunut väki, jolle Soinin poliittinen toimintamalli, pelkkä muiden haukkuminen, on luontaista. Soini on jo oppinut sietämään itseensä kohdistuvaa arvostelua. Herkkähipiäiset persut eivät vielä ole hoksanneet, että politiikassa joutuu kohtaamaan myös itseensä kohdistuvaa arvostelua ja vetävät siitä aina överit.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Ei näytä haukkuminen toimivan, sinisten kannatus ei nouse suuresta julkisuushyödystä huolimatta.

Sirpa Abdallah

Joo, on se vallan ihmellistä ettei omaa toimintaansa/kirjoittelujaan huomaa.

Käyttäjän ArmasAallontie kuva
Jari Partala

Eikös tuon plokin perusteella Soini hauku persuja, eikä toisinpäin.

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen

"Persuihin on kasautunut väki, jolle Soinin poliittinen toimintamalli, pelkkä muiden haukkuminen, on luontaista."

Soinin poliittinen toimintamalli taisi lähteä soinilaisten mukana sinisiin ...

Sirpa Abdallah

Soinia selvästi korpeaa, kun PS:n kannatus ei ole laskenut vaan noussut, vaikka puolueesta lähti noin puolet kansanedustajista, joista viisi jopa ministerinä. Sen sijaan sinisten kannatus pysyttelee noin kahden prosenttiyksikön kannatuksena (PS:n kannatus sen sijaan on pysynyt ainakin Soinin johtajuutta vastaavaan, jollei ole kasvanutkin ja se nähdään sitten vaalien tuloksena). Onhan tuossa huima ero, kun Soini itse ei saakaan kannatusta nousemaan vaan se pysyttelee niin matalalla ettei toivoa ole sinisten paluusta eduskuntaan saman suuruisena ryhmänä vaan ehkäpä vain yksi pääsee läpi vaaleissa.

On Soinille törkeää Halla-ahon onnistuminen johtajana, vaikka Soini itse ei sanojensa mukaan häntä johtajatyyppinä pidäkkän, mutta kansalaiset "rakastavat" hänen johtajuuttaan ja etenkin ehdostustensa esitystensä perusteluja joita Soinilta ei kuulunut. Halla-aho näyttää antaneen niin lähipiirille kuin kansalaisille enemmän sanavaltaa eli ottaa huomioon. Soinin sutkausten aika on auttamatta ohi ja sen hän lienee itsekin huomannut, mutta kuitenkin pitää takertua PS puolueeseen toistamiseen ja ei tietenkään hyvässä mielessä.

Tuota se katkeruus teettää, eikä itse tuotakaan huomaa vaan viimeisimmässä plokissaan syyttelee kansalaisia saamastaan katkerasta palautteesta.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Tässä taitaa olla myös Halla-ahon johtajuuden suhteen tietynlainen perspektiiviharha. Johtajuus mitataan tuloksissa ja tällä hetkellä tilanne Halla-aholla näyttää hyvältä. Itseasiassa puoluehan romahti kunnallisvaaleissa ja nyt eduskuntapuolueena paikka on vakiintunut. Halla-aho on erityyppinen puoluejohtaja, se ei tarkoitaa, että olisi huono puoluejohtaja. Tuloksilla mitataan johtajuutta, eikä kilpailijoiden, tai hävinneiden mielipiteillä.

Satuin tässä sopivasti keskustelemaan erään pitkään Perussuomalaisten jäsenenä olleen kanssa ja keskusteltiin siitä mikä on muuttunut nyt Halla-ahon aikana. Puolueen sisäinen toiminta on selvästi paljon enemmän rauhoittunut, jos vertaan aikaan Soinin ollessa puheenjohtajana. Puolueen kärki on leveämpi ja Halla-aho antaa vastuuta enemmän muillekin. Tässä kohtaa puolueen sisäinen toiminta näyttää vakautuneen.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Kaksi pikkuista tappelee ja katkeruus on molemminpuolista.

Ei siniset, eikä persut enää onneksi ole hallituksessa asioista päättämässä, persuilla on se vakiokannattajakunta, vajaa 10% mikä on tietysti ihan kiva määrä, mutta lisää ei mistään tule tuolla politiikalla.

Monta pienempääkin puoluetta on ollut hallituksessa ja tulee olemaankin, ikävä kyllä se mahdollisuus lähti Halla-ahon myötä pois persujen valikoimista.

Mitä sillä kannatuksella sitten oppositiossa tekee taas neljä vuotta?

Siinä on se ydinkysymys.

Sinisiä taas ei enää kohta ole, ja Soinia se tuskin kiinnostaa yhtään, paljon paremmat hommat odottavat.

Kansalaisten kiinnostus on taas kerran kolmen suuren väleissä, ja mediakin ohjaa sinne koko ajan, ihan hyvä, sillä heistä joku on pääministeripuolue, osa pikkuisista sitten pääsee mukaan.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Se on totta, että hallitukseen on pitkä matka, ja vakaissa olosuhteissa sen toteutuminen on aika epätodennäköistä. Mutta silti tilanne on huomattavasti parempi kuin sinisillä. Useat perussuomalaiset kansanedustajat todennäköisesti säilyttävät työnsä seuraavien vaalien jälkeen. Sinisten tilanne on suorastaan lohduttoman karmea. Pahimmillaan kannatus voi olla jopa lähellä nollaa ja voi pudota kokonaan eduskunnasta. Siinä on se Soinin perintö. Soini ei kyennyt luomaan sellaista polittista vaihtoehtoa, joka olisi säilyttänyt äänestäjänsä. Halla-aho kykeni siihen. Itseasiassa Halla-aho nopeutti poliittisen liikkeensä luomista menemällä Perussuomalaisiin, Soinin luoma poliittinen liike oli hyvin hutera ja paljon heikompi. Se perustui oikeastaan vasemmistolta (SDP ja Vasemmistoliitto) ja Keskustalta saatuihin kannattajiin. Omia kannattajia ei kovin paljon enää ollut. Soini siten tarvitsi Halla-ahoa, muuten ei olisi jytkyjä tullut.

Tietenkin kolme suurinta ratkaisee pelin ja todennäköisesti SDP on suurin hallituspuolue. Tekevät kompromissin Kookoomuksen ja Vihreiden kanssa.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Oikeastaan kaikista järjettömimmäksi Soinin poliittisen toiminnan puolueessaan tekee se, kun pitäisi puolueen saada kannatusta ja kampanjoida, kun vaalit ovat tulossa. Miksi ihmeessä hän haluaa edustaa nyt puoluettaan?

Nykyinekin puolueko on vain peliväline ministerin paikan turvaamiseksi?

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Soini abortoi itsensä puolueesta. Omat ännestivät hänet ulos. Iu, iu, valitus on suuri. Naisvastaisesta diktaattorista päästiin.

Nyt on hyvä olla. Meillä on kenttäväkeä kuunteleva, kannustava ja helposti lähestyttävä puheenjohtaja. Kannattaisiko Timpsukan kysellä johtajuudesta perussuomalaisilta? Ulostulot ovat päivä päivältä epätoivoisempia. Se on demokratiaa, Soini hyvä. Sinut vaihdettiin parempaan.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

" Ulostulot ovat päivä päivältä epätoivoisempia. "
Niinkuin myös petterillä.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Kuinka pitkälle tämä Soinin harjoittama puolueensa negatiivinen kampanja näin ennen eduskuntavaaleja kerkeää levitä?

Juttu on nyt Uudessa Suomessa, Verkkouutisissa ja Helsingin uutisissa.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Oletko Nordlin sitoutumaton, vai entinen perussuomalainen?

Käyttäjän wahrheit kuva
Kari Kero

Jos vaikka joulun kunniaksi oisitta tontut kinastelematta!

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin
Käyttäjän ErkkiLatvala kuva
Erkki Latvala

Kannatus laski puoleen, puolessa vuodessa Soinin ollessa puh.joht eli tähän missä tätä nykyä PS on. Eli ei huono suoritus Halla-aholta

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Soinin edustaman linjan kannatus näkyy nyt sinisissä.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Alkaa olla viimeinen näytös menossa tästä Ohukaisen ja Paksukaisen poliittisesta farssista. Paksukainen rakensi persuista oman kantorakettinsa ja vei puolueen kahteen valtavaan vaalivoittoon. Kyynisenä opportunistina hän haistoi Halla-ahon kannattajissa potentiaalia puolueen kasvattamiseen myös muilla kuin demareihin pettyneillä duunareilla ja vanhoilla vennamolaisilla, joita Soini ja Vistbacka itsekin ovat. Vaalivoiton myötä Paksukaiselle tarjoutui tilaisuus jopa valtiovarainministerin salkkuun, mutta koska hän tiesi sen turhan raskaaksi, hän otti hiukan kevyemmän ulkomnisterin salkun. Kaksi vuotta persut kerkesivät roikkua vallankahvassa ennen kuin ratkesivat. Kun Ohukaisen suosio alkoi näyttää liian suurelta, Paksukainen päätti että kantoraketti on tehtävänsä tehnyt, kantoraketin voi pudottaa, matka muhkeaan elävirkaan jatkuu turvallisesti kunhan ei päästä Ohukaista ohjaamoon. Näistä kahdesta komeljanttarista Ohukaisella on sentään jonkinlainen moraali, tosin kieroutunut (emme ole unohtaneet toinen toistaan vastenmielisempiä lausuntoja sotilasdiktatuurin toivomisesta Kreikkaan puistohomojen hakkaamisesta hekumointiin). Mutta Paksukaiselle merkitsee vain oman lompakon paksuus.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin Vastaus kommenttiin #20

Tälle kantorakettia käyttäneellä on nyt käynyt niin, että on suututtanut Kokoomuksen, joten mistä sen eläkeviran saisi? Alkaa olla viralla kiire, on noin 4 kuukautta eduskuntavaaleihin.

Vai jääkö eläkeläisenä odottelemaan EU-vaaleja. Siellä sitten virittelee uudestaan niitä "missä EU siellä ongelma"-juttuja.

Myös Farage teki tässä hiljattain Soinit.

"Huono populismi sai nenilleen myös Britanniassa, Farage teki Soinit"

 http://jormanordlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265228-huono-populismi-sai-nenilleen-myos-britanniassa-farage-teki-soinit

Käyttäjän mikanter kuva
Mika Keränen

Nämä Soinin yhden tai kahden sanan lauseista koostuvat vuodatukset ovat pääosin hyvää viihdettä. Erityisen hupaisana pidän hänen toistuvaa kerskailuaan siitä, kuinka maisterisjätkä "johti persut kahteen jytkyyn"; toisaalta moinen ilmeinen harhaisuus kyllä vähän säälittääkin, sillä äijä taitaa tosiaan vilpittömästi uskoa, että jytkyt olivat hänen ja vain hänen aikaansaannostaan. Miten voi maisterismies olla niin pihalla tilastoista ja tosiasioista, ettei ymmärrä, kuinka muutaman prosentin takiaispuolueen kannatus alkoi kääntyä nousuun sillä hetkellä, kun maahanmuuttokritiikki nostettiin näkyvästi puolueen agendalle ja erityisesti kun Jussi Halla-aho porukoineen tuli remmiin?! Kannatus puolestaan kääntyi laskuun heti, kun äänestäjät tajusivat, ettei Jabban johtamalla hallituspuolueella ollut kykyä tai halua lunastaa lupauksiaan. Valitettavasti tätä äänikatoa ei ole saatu kokonaisuudessaan palautettua Halla-ahonkaan johdolla. Eikä ilmeisesti tulla saamaankaan.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Äänikato johtui myös vasemmistoon pettyneiden äänestäjien pettymisestä Soiniin. Ne toivat todella paljon jytkyihin ääniä.

Ilman Halla-ahon tuomia ääniä Soini ei olisi päässyt mihinkään äänillään.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Eli erittäin hieno taktinen veto Soinilta taas kerran. Ulkoministeriksi ei pääse moni vaikka haluaisikin. :)

Ei murheita tulevaisuudesta, parempi jättää pojat tappelemaan ja nauttia elämästä hyvällä liksalla

Koirat haukkuu, ja Soinin nauraa matkalla hyvään virkaan. :)

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin Vastaus kommenttiin #24

Se vielä jää nähtäväksi saako hyvää virkaa. Suututti Kokoomuksen pahemman kerran ja nyt sitten on neljä kuukautta aikaa järjestää se virka. Soinista tuli hallituskysymys ja hallitus joutui hankalaan tilanteeseen. Kokoomuksen eduskuntaryhmä ei hyvällä katsele Soinin toilailuja.

Joten mistä tulisi se virka, johon tarvitaan muilta hallituspuolueilta siunaus?
Oli erittäin huono taktinen veto suututtaa merkittävä hallituskumppani haukkumalla sitä julkisuudessa useaan otteeseen, jos odottelee jotain virkoja.

Poliittinen keskinäinen vääntö on aika huono lähtökohta, jos tavoittelee virkoja tai muita hommia joiden saamiseen muutkin vaikuttavat. Kun haukkuu kilpailijansa vaarantaen kilpailijan menestymistä, niin on aika heikoilla jos uuden homman saaminen riippuu myös siitä kilpailijasta.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin Vastaus kommenttiin #24

Saas nähdä onko se Soini, joka lähtee keulimaan ennenaikaisesti ja töräyttelee taas lisää.

Kaikkonen: Tulossa repivät vaalit
http://opwallin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/266353-ka...

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen

Persut lähtivät alun perin nousuun Toni Halmeen ansiosta, ei Timo Soinin. Tonin mentyä manan majoille noste jatkui Jussi Halla-ahon ansiosta. Kyllähän Timo Soini on ollut lähinnä poliittinen korttihuijari, suunsoitossa hyvä mutta puheet petosta.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

"Kuranheittokirjoituksessa" Soini peesaa pitkälti Suomen Kuvalehden juttua. Ehkäpä runsas palaute kertookin enemmän "perussuomalaisesta" käsityskyvystä kuin mistään muusta.

X

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Viittaan kommenttiini #1.

Siinä on lainaukset niistä kohdista, paukuttelee aika lailla suoraan.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Niin paukuttelee, lehtijutun innoittamana.

X

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin Vastaus kommenttiin #29

Soinin paukuttelut ovat selvästi eräänlaista poliittista realityviihdettä, joka kiinnostaa yleisöä ja etenkin siihen suuntaan, jossa sillä ei ääniä tule. Sen näkee sinisten kannatuksesta suhteessa julkisuuteen jota puolue saa. Tämäkin kirjoitus on ollut nyt koko aamupäivän suosituin kirjoitus. Myös useampi media on tehnyt näistä paukutteluista jutun.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Persut v. Siniset on kuin höyhensarjan nyrkkeilyottelu. En ole koskaan jaksanut seurata, kun kääpiöt hakkaavat toisiaan, ja kun voimaa ja vaikutusta ei ole, iskut ovat molemmin puolin tehottomia.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Jonkinlaista viihdettähän se ulkopuolisille on, jos viitsii seurata.

X

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Kummasti silti eksyt aina kommentoimaan asioita jotka ei kiinnosta sua pätkääkään.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Jos nyrkkeilyvertausta käytetään niin kannatuksen suhteen tilanne on jossa ylempään keskisarjaan kuuluva ottelija ottelee korsisarjan kuuluvaa vastaan.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_nyrkkeilyn_...

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Huhtasaari kuittasi Soinille takaisin: ”Emme mene retkuun. Soinilla on jäänyt levy päälle, persut sitä ja persut tätä. Olemme yhtenäisiä! En malta odottaa, kun shakkimestari Jussi tiputtaa faktat pelipöydälle kevään vaalipaneeleissa.”

On mielenkiintoista nähdä minkälaisia eduskuntavaalien vaaliväittelyistä tulee, kun Halla-aho on paikalla.

 https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/267792-laura-huhtasaari-kuittaa-timo-soinille-emme-mene-retkuun

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Huhtasaari taitaa vastata niistä valheista...

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Jäin miettimään sitä, kun Soini ja Elo ovat kieltäneet kommentoinnin ja Lindström sallii. Onkohan käynyt niin, että tuleekin liikaa asiallista kritiikkiä, mikä on kannatuksen kannalta huono juttu. Asiattomille voi laittaa automaattisesti aina bannauksen sitä mukaa, kun niitä ilmenee, kun vaan asettaa päälle toiminnon, jossa pitää kirjautua päästäkseen kommentoimaan.

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen

Terveisiä Kouvolasta!

Työministeri Jari Lindströmin poliittinen rehellisyys rajoittuu lähinnä siihen, että hän rehellisesti myöntää pettäneensä äänestäjänsä. Kouvolan kaupunginvaltuuston Hiljainen Mies sai äänivyöryn 2015. Hiljaisuudesta kuitenkin seurasi se, että äänestäjät eivät tunteneet Lindströmin todellisia ajatuksia. Pian eduskuntavaalien jälkeen tulikin uutinen, jossa "haluan kertoa äänestäjille ja muillekin, miksi takki on kääntynyt ja vaalikentillä puhuttu ei päde." (Jari Lindström Kouvolan Sanomat 15.9.2015)

Tämä ilmoitus tuli vain kolme kuukautta hallituksen toiminnan aloittamisen jälkeen. On selvää, että Soinin lähipiirissä oli äänestäjien pettäminen suunniteltu jo ennen vaaleja.

Perussuomalaisen puolueen hajottamisessa Jari Lindströmillä on ollut merkittävä asema. Ensin hän vuonna 2015 hajotti oman paikallisyhdistyksensä (Pohjois-Kymenlaakson Perussuomalaiset ry) koska ei ollut pärjännyt sen vaaleissa vuosina 2013 ja 2014. Kannattajilleen hän perustutti samalla uuden yhdistyksen (Kouvolan Seudun Perussuomalaiset ry). Näin hän sai aikaan "demokratian ohituskaistan" jolla hän kannattajineen sai vallan paikallisyhdistyksessä ilman kilpailua.

Seuraavaksi Lindström oli vuonna 2017 Jyväskylässä - sillä kertaa puoluevaalitappion kärsittyään - hajottamassa puoluettaan ja perustamassa Sinistä puoluetta. Sininen puolue tarjosi mahdollisuuden jatkaa poliittista uraa perussuomalaisen kentän mielipiteistä piittaamatta. Siis jälleen demokratian ohituskaista.

Lopuksi tämä "Suuri Hajottaja" hajotti myös perustuttamansa Kouvolan Seudun Perussuomalaiset ry:n ja perustutti Sinisen paikallisyhdistyksen johon liittyi.

Ei kai ole kovin ihmeellistä, ettei tällainen poliitikko välttämättä herätä kaikissa luottamusta?

On tässä sentään hyväkin puoli. Sinisen puolueen valtakunnallinen kannatus on nyt 1,8% ja sillä ei saada läpi yhtään kansanedustajaehdokasta. Kannatus pitäisi saada nykyisestä ainakin kolminkertaistettua.

Siinä on melkoinen urakka, varsinkin kun sinisten on vaikea löytää muista puolueista eroavaa puolueohjelmaa. Perussuomalaisuudesta sanouduttiin irti, mutta tilalle ei ole löytynyt mitään. Lindströmin tunnuslauseita oli "luottamuksen voi pettää vain kerran". Mies osoitti sittemmin itse, että sen voi pettää montakin kertaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset