Jorma Nordlin

Ministerinä törttöillyt Soini haukkuu Perussuomalaisia

Mikä sitten saa Soinin blogikirjoituksen vaikuttamaan suorastaan ääliömäiseltä? Mietitäämpä miehen tekemisiä ulkoministerinä. Presidentti joutui puuttumaan tilanteeseen ja antamaan osaamattomalle ministerille työnohjausta. Ulkoministeri kiukutteli oikeudestaan sananvapauteen, kun nousi iso haloo siitä, mitä kannanottoja möläytteli julkisuuteen aborttiasioissa. Oikeuskansleri piti ratkaisussaan ulkoministerin ulkomailla tapahtunutta aborttiprotestia ongelmallisena. Taitaa olla ensimmäinen laatuaan tällainen kanslerin kanta.

Soinille kaksinaismoralismin kyllästämälle katoliselle ei käy jos muilla olisi samanlaisia oikeuksia, vaan harjailee ulkopuolisena lupia kyselemättä perussuomalaisia mennen tullen kuulumatta enää edes puolueeseen. Oli Perussuomalaisissa teot ja sanomiset oikeita tai vääriä, niin viimeinen niistä Soini on mitään sanomaan. Soini on erittäin epäsuosittu ministeri. Sai huonon arvosanan ministerin työstään kyselyssä. Ura floppasi SMP:n perinnön vessasta alas vetämiseen. Perustuiko tämä poliittinen perintö huijaukselle? Huijatut äänestäjätkö pudottivat koko porukan eduskunnasta? SMP kaatui myös huijaukseen.

Karvain kokemus Soinille on, kun Perussuomalaiset ovatkin Halla-ahon johdettavana ja itse istuu jo käytännössä katsomossa. Tuli ohjanneeksi poliittiset opetuslapsensakin ulos politiikasta. Siinä on miettimistä sopeutumisrahapäivillä. Oli Huhtasaaren teko oikein tai väärin, niin voi kysellä lukiessaan Soinin alla olevan kommentin, mitä poliittista viisautta oli ulkomisisterin ulkomailla toteutetussa aborttiprotestissa?

"En pidä viisaana, että Perussuomalaiset hönkivät osaksi Euroopan Unionin laitaoikeistoa. Laura Huhtasaari antoi näytteen arvostelukyvystään osallistuessaan Milanon tapaamiseen."

Soinille ei käy Huhtasaaren sanan, tai mielipiteen vapaus mutta oma vapaus on tietenkin ehdoton. Tottahan toki se minkä Soini kokee itselleen sallituksi, ei ole muille sallittua. En itsekään pidä jos perussuomalaisia on osallistunut ääriryhmien toimintaan, mutta viimeinen Soini niistä on vinkumaan. Soini on luonut vastenmielisen mielikuvan suomalaisesta poliittisesta kulttuurista. Tällaisen työn tehneenä loikoilemaan veronmaksajien rahoilla sopeutumisrahapäiville.

Soinin katkeria viimeisiä ministeriajan kirjoituksia:

"Perussuomalaiset on lyhyessä ajassa  onnistunut  siirtämään itsensä istuntosalin seinustalle ja pihalle hallitusneuvotteluista. Nöyryytystä toisen perään. Gallupeissa on mennyt paremmin. Voi mennä vielä jonkun aikaa. Mutta…"

Ei ole ihme, että joutui aikaisemmin kirjoittelemaan puolustelukirjoituksen kun lukijat lähettivät Soinille kirjoituksestaan raivostunutta palautetta. Tuleekohan taas puolustelukirjoitus. Taitaa olla ainoa ministeri poliittisessa historiassa joka istunut samaan aikaan hallituksessa ja pyöritellyt oppositiopolitiikkaa julkisuudessa blogiensa kautta. Tottahan toki tämä on sananvapautta. Outoa kun tällaisesta ei hallituksessa pidetä. Eikö olekin?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

"Soinille ei käy Huhtasaaren sanan, tai mielipiteen vapaus mutta oma vapaus on tietenkin ehdoton. "

Missä kohtaa Soini on halunnut rajoittaa Huhtasaaren vapauksia?
Soinillakin on kuitenkin oikeus kertoa mitä hän pitää viisaana ja mitä ei.

Noin päällisinpuolin kirjoituksesi antaa kuvan että haluaisit kyllä rajoittaa jonkun mielipiteenvapautta joten olisi reilua sanoa se ääneen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset