Jorma Nordlin

Miksi PS:n kannatus nousee kielteisistä uutisista huolimatta?

Onko ihmisten politiikan ja some -lukutaito kasvanut? Siitäkö on kysymys? Kuinka suuri joukko on niiden ihmisten osuus, jotka ovat maltillisesti maahanmuuttokriittisiä ja jotka eivät varauksettomasti äänestä Perussuomalaisia?

Tätä ryhmää ei ole tutkittu. Se on jäänyt katveeseen. Heidän huomio kiinnittyy Perussuomalaisiin aina kun puolue joutuu kovaan ryöpytykseen maahanmuutosta tai rasismista, koska tuntevat tulevansa myös leimatuksi siinä samalla. Näissä tilanteissa poliittinen kärjistäminen toiseen laitaan tulee joka kerta ilmi ja näyttää lisäävän Perussuomalaisten kannatusta.

Viimeisimmässä rasismikohussa, kun on vaadittu Puolueen nuorisojärjestön tukien lakkauttamista ja puolue on reagoinut asiaan kuuluvalla tavalla, poliittinen kärjistäminen on noussut korostetusti esiin. Nyt viimeistään yleisesti tiedetään, ettei puolue tue tällaista nuorisojärjestön toimintaa ja toivoo itsenäisen järjestön käsittelevän asiansa asian mukaisesti.

Näissä tilanteissa poliittinen kärjistäminen maalaa herkästi nekin rasisteiksi, jotka ovat maltillisesti maahanmuuttokriittisiä, siis ne jotka haluavat maahanmuuton pysyvän hallinnassa ja jotka haluavat Suomen olevan monikulttuurinen. Juuri tämän äänestäjäryhmän olemassaolo todennäköisesti selittää Perussuomalaisten kannatuksen kasvua niissä tilanteissa, kun rasismisyytöksiä nousee mediassa esiin ja puoluejohto vastaa niihin julkisuudessa. Ilmiötä selittää poliittinen kärjistäminen molempiin suuntiin.

Se on äänestäjille varmasti selvää, etteivät todelliset ääriliikkeet saa vaalessa ääniä menestyäkseen. Näin he tietävät, ettei menestyvä maahanmuuttokriittinen puolue voi nykyisessä poliittisessa tilanteessa olla ääriliike. Perussuomalaisten kannatus on noussut viimeisimmässä kannatusmittauksessa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (103 kommenttia)

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Kysely on tehty ennen kuin tämä viime kohu tuli julkiseksi.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Kiitos kommentoija Ritala. Olen jo kaksi ohrapirtelöä (tai vastaavaa) pystyssä.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Ritala antaa oman vahvan panoksensa Perussuomalaisten kannatuksen nousuun. Kielteinen kärjistäminen lisää puolueen kannatusta. Tämä ilmiö näkyy selvästi.

Se on näkynyt jo.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Mihin nousuun? Ritalasta huolimatta kokoomus on 19,7 prosentin kannatuksella suosituin europuolue. Vihreät on kakkonen 17,2 prosentin kannatuksella ja perussuomalaiset kolmas tasan 17 prosentin kannatuksella.

Paikkamääriksi muutettuna Ylen arvioima kannatus toisi kokoomukselle ja vihreille kolme paikkaa kummallekin. Keskusta, perussuomalaiset ja SDP saisivat kukin kaksi paikkaa. Vasemmistoliitto ottaisi yhden paikan, RKP ja KD eivät ainuttakaan.

Mikäli Britannian EU-ero toteutuu, Suomen paikkamäärä kasvaa 13:sta 14:ään, jolloin perussuomalaisten paikkamäärä nousisi kolmeen.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Itsekin olen harkinnut, että pitäisikö anonyyminä alkaa haukkumaan Perussuomalaisia. Sillä eihän kukaan tyhjää hauku vaan meidän merkitys ja suosio kasvaa joka haukahduksella.

Piilovaikuttamistani:
http://rjaaskel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276351-il...

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

No jos kannattajat ovat niin yksinkertaisia niin: hau, hau!

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Jos maltillisia maahanmuuttokriittisiä haukkuu yksinkertaisiksi ja vaihtoehtona on on Suomen resursseihin nähden epärealistinen maahanmuuttopolitiikka, niin mitenköhän se vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen?

Äänestäjiin kohdistuvalle kritiikille pitää olla aina hyvät perustelut, muuten se näyttää vain poliittiselta manipuloimiselta.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #14
Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin Vastaus kommenttiin #21

Kysymys on niiden määrästä. Äärijärjestöt eivät Suomessa merkittäviä kannatuslukemia saa. Perussuomalaiset tekivät jytkyn eduskuntavaaleissa, se antaa viitteitä äänestäjistä.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Jääskeläinen on omalla toiminnallaan varmistanut RKP:lle kannatuspiikin.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Katsotaan nyt, mihin se riittää. En kuitenkaan muista haukkuneeni RKP:tä tai sen kärkiehdokas Thorvaldsia. RKP:n puotoamisesta vain esitin arvelun tai ehkä jopa toiveen.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Itse äänestin Nilsiä Jääskeläisen ansiosta.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #43

Toivotaan että RKP saa yhden edustajan läpi, ettei äänesi mennyt hukkaan.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

#2:
Ei se pelkkä haukkuminen haukuttavaa hyödytä, pöljä haukkuminen kylläkin. Kun toistuvasti huudetaan susi, susi, eikä sudesta näy jälkeäkään, kun toistuvasti paljon porun tuloksena löytyy olemattoman vähän villoja, kun toistuvasti kärpäsestä tehdään härkänen mutta oikea härkänen jää kokonaan huomaamatta niin sekä haukkuja että haukkujan jutut menevät siihen tyhjänpäiväisten vuodatusten kategoriaan josta ainoa johtopäätös on se, että ehkä siinä haukuttavassa saattaisi olla jotakin hyvää, kun se noin pöljissä tuollaista vihamielisyyttä synnyttää.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Jos rasismilla saa menestystä, niin minun puolestani sen silloin ansaitsee, mutta sitten tulee se pikkuriikkinen kysymys, että minkä puolueen ajattelitte tekevän rasistisen puolueen kanssa yhteistyötä?

Oppositiossa voi vaikuttaa, jopa vuosikausia :)

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Onko puolue irtisanoutunut rasismista? Tietääkseeni on.

Mikä vaihtoehto on olemassa maltillisille maahanmuuttokriittisille, jotka leimautuvat rasisteiksi?

Se on se, että kun tulee näitä rasismikohuja, niin tarkistavat mitä puoluejohto sanoo. Siinä huomaavat miten paljon on ollut kärjistämistä ilmassa ja se sitten näkyy kannatuskehityksessä.

Tuleeko tässä Uusi Suomi Huuskon johdolla auttaneeksi ja kampanjoineeksi Perussuomalaisten puolesta?

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Siniset kai yritti olla jonkinlainen kevytversio mutta ei oikein mennyt kaupaksi. Äärioikeiston ja kokoomuksen oikean laidan välistä ei oikein löydy ekologista lokeroa eikä kevytrasismi pure.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Huusko on tällännyt ton täysin peruusteettoman väitteensä karuselliin. Vaikka faktat on lyöty pöytään niin otsikkoa ei ole muutettu? Haluaako siis "piilokannattaa" persuja?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #65

Mitkä faktat on lyöty pöytään? Halla-aho esittää kuulemma moitteen, jos sattuu tapaamaan "relevantteja" henkilöitä. Halla-aho osasi lukea yleisen tunnelman, joten esitti julkisuudessa "tiukkaa" kritiikkiä. Käytännössä ei kuitenkaan ryhtyne mihinkään toimiin osoittaakseen sanojensa olleen myös konkretiaa. Saatanhan olla väärässä, mutta en pidätä hengitystä odotellessani. Toivottavasti Halla-aho ei vain näytellyt salonkikelpoista.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #79

En tiedä mitä konkretiaa voisi näyttää (no muutama vaihtoehto tulee mieleen, mutta tuskin esim. koko PS-nuorisoa pois heitetään).

Joukossa on kyllä muutamia, jotka voisivat paremmin sopia de Witin tai vastaavien joukkoon. Heistä selvästi on reilusti enemmän haittaa kuin hyötyä perussuomalaisille. Mutta mikä sitten on oikea tapa tuollaiseen reagoida...
No odotellaan ja katsellaan mitä tapahtuu.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #82

Jos puolueen puheenjohtaja sanoo jonkun olevan väärässä puolueessa, ei vaadi valtavasti mielikuvitusta keksiä konkreettista toimenpidettä, jolla esitetyn näkemyksen osoittaisi todeksi.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen Vastaus kommenttiin #79

Sellainen fakta että Halla-aholla ei ole minkäänlaista valtaa siinä "kuppilassa" . Ei voi siis antaa eikä ottaa eikä tehdä mitään muutakaan.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #94

Halla-aholla on lähes rajaton valta puolueessaan. Kuka hänelle hanttiin pistäisi, kun kaikki erimieliset pakenivat jo?

Jos nyt vaikka listataan viisi rankempaa toimenpidettä, niin ymmärtänet että lievempiä on vaikka kuinka paljon.
1. Lopettaa PS-nuorten taloudellisen tukemisen
2. Lopettaa PS-nuorten statuksen puolueen virallisena nuorisojärjestönä
3. Pyrkii vaikuttamaan PS-nuorten yhteiskunnallisen tuen lopettamiseksi
4. Erottaa puolueen jäsenyydestä puolueelle haittaa tuottaneet jäsenet
5. Ei aseta ehdolle PS-nuoria perussuomalaisten listoille

Pidätkö oikeasti Halla-ahoa jonain saamattomana nysvääjänä, joka ei pysty pistämään puolueessaan rivejä ojennukseen?

Käyttäjän kostiainenpertti kuva
Pertti Kostiainen

Ne ihmiset jotka eivät sulata tätä kädettömyyttä näissä pakolais asioissa, leimataan samalla rasisti putin-trolleiksi jotka ovat valmiina myymään Suomen Venäjälle.

Tämä propaganda ja leimaaminen on vain kyrsiittänyt ihmiset ja tämä on ainoa tapa millä sitä voi osoittaa.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Itseasiassa taustalla on mielenkiintoinen ilmiö, jota on kyllä vähän tutkittu.

Olen huomannut esimerkiksi useita sellaisia työkavereita ja muita henkilöitä, jotka eivät suinkaan varauksettomasti liputa Perussuomalaisten puolesta, mutta jotka ihmettelevät sellaista maahanmuuttopolitiikkaa, jossa maahan halutaan lisää maahanmuuttajia ja tiedetään varmasti etteivät resurssit voi mitenkään riittää heidän kotouttamiseksi ja kielitaidon kehittämiseksi työelämän vaatimuksiin.

Perussuomalaisiin kohdistuvan näkyvän kriittisen mielipiteen taustalla on tyypillisesti tietoinen kärjistetty yltiöoptimistinen maahanmuuttonäkemys, joka ei voi mitenkään käytännössä toimia. Realiteetit tulevat vastaan ja tämän tiedostaa se merkittävä äänestäjäryhmä, joka nostaa puolueen kannatusta.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Kannatus ei tule vain maahanmuuttokritiikin takia, vaan on paljon muitakin syitä. Viime aikoina esim. liian suuri ilmastohömpötys (jossa lähes kaikki muut puolueet tuntuvat olevan 101%++ mukana) sekä sananvapauden rajoittamisen uhka mm. "vihapuhe tekosyillä" (taaskin asia, jossa kaikki muut puolueet ovat innolla mukana paitsi persut ja pitkälti kai piraatit ja liberaalit). Ei mikään ihme että kannatusta perussuomalaisilla on. Muut puolueet tuntuvat antavan monille vaihtoehdot olla äänestämättä tai äänestää perussuomalaisia. Syyttäkööt joskus itseäänkin mikäli peilin onnistuvat löytämään. Ritalamaiset kommentit lisäävät vain perussuomalaisia harkitsevien äänestysintoa kuten on tullut todistetuksi.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #81

Ritalasta huolimatta kokoomus on 19,7 prosentin kannatuksella suosituin europuolue. Vihreät on kakkonen 17,2 prosentin kannatuksella ja perussuomalaiset kolmas tasan 17 prosentin kannatuksella.

Paikkamääriksi muutettuna Ylen arvioima kannatus toisi kokoomukselle ja vihreille kolme paikkaa kummallekin. Keskusta, perussuomalaiset ja SDP saisivat kukin kaksi paikkaa. Vasemmistoliitto ottaisi yhden paikan, RKP ja KD eivät ainuttakaan.

Mikäli Britannian EU-ero toteutuu, Suomen paikkamäärä kasvaa 13:sta 14:ään, jolloin perussuomalaisten paikkamäärä nousisi kolmeen.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Ilmeisesti tuo persunuorten rasistinen mainos on kannattajien keskudessa hyväksytty, Halla-aho sitä pahoitteli, mutta niin kuin persuihin kuuluu, ei puheenjohtaja määritä rasistien omaa sanomaa.

Olen iloinen, että täälläkin on monia kommentoijia, joiden mielestä rasismi on hyväksyttävä tapa tehdä vaalikampanjaa.

Ihmisistä paljastuu erilaisia asioita, kun he ajatuksiaa kirjoittavat julkiseksi.

Minä häpeäsin hyväksyä rasisimin, mutta perussuomalaiselle puolueelle se on näemmä uutta normaalia.

Olkaa onnellisia, ja kantakaa ylpeänä aatettanne eteenpäin.

On turhaa kyllä itkeä, että miksi persupuoluetta sanotaan rasistiseksi, siihen selkeä syy, puolue hyväksyy rasismin.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Suomen laki määrittelee, ettei puolue voi vaikuttaa suoraan. Suomessa on yhdistysautonomia. Periaatteessa puolue voi erottaa jos tämä järjestö on jotenkin puolueen jäsnenjärjestö, mutta tällaiseen hätäiseen lynkkaukseen ei ole mitään järkeä lähteä ensimmäisenä, vaan pitää antaa järjestölle ensin mahdollisuus korjata tilanne järjestödemokratian kautta. Eli järjestö saa puolueelta viestin, ettei toiminta vastaa puolueen linjaa ja järjestössä mittautetaan sitten järjestön johdon kannatus.

Ei tällaista muutamassa päivässä kuntoon laiteta.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Maaliskuussa viimeksi oli samanlainen kohu, eikä mitään tehty.

Se on se emopuolueen rasistinen linja, nyt vain mestarikin hermostui, kun lähtee rahaa pois.

Muusta ei ole kyse

Pukki kaalimaan vartijana.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin Vastaus kommenttiin #13

Emme tiedä miten asiaa on puolueen sisällä ja tässä järjestössä käsitelty ja mitä viestiä on järjestöstä mennyt puolueeseen päin. 3 kuukautta on lyhyt aika poliittisessa puolueessa, jos on annettu mahdollisuus asioiden korjaamiseen ja tilannetta tarkkaillaan.

Käyttäjän kariilkkala kuva
Kari Ilkkala

Jorma, asialliseen keskusteluun pyrkivän on turha käyttää yhtään joulea hyvää aivoenergiaa Ritalalle vastaamiseen tai kommentointiin - yhtä hyvin voisi heittää tavarajunaa kermakakulla.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #16

Asiallinen keskustelu?, en nyt viitsi mennä muutamaa vuotta taaksepäin ja niitä kommentteja, mitä arvon kommentoija on täälläpäin antanut.

No sellaista se on, oma toiminta on aina virheetöntä.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #16

"...yhtä hyvin voisi heittää tavarajunaa kermakakulla."

Tai harrastaa mutapainia sian kanssa.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #16

"Jorma, asialliseen keskusteluun pyrkivän on turha käyttää yhtään joulea hyvää aivoenergiaa Ritalalle vastaamiseen tai kommentointiin
"

Ehkä noinkin, mutta onhan tämä ajoittain hauskaa.

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson Vastaus kommenttiin #83

Eikä pidä unohtaa sitäkään, kuinka arvokasta vaalityötä Ritala tekee Perussuomalaisten hyväksi.

Käyttäjän TeroLuostarinen kuva
Tero Luostarinen Vastaus kommenttiin #16

Näin on

Sillä on putkinäkö

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Varmaan on hyvinkin paljon rasisteja jotka eivät ymmärrä Halla-ahon agendaa ja se on rasite hänen puolueellensa.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Kyllä he taitavat Halla-ahon tavoitteen ymmärtää. Taktinen pelikirja vain menee yli hilseen. Tuo joukko ryntää suoraan pallon perään.

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren Vastaus kommenttiin #100

Kyllä he taitavat Halla-ahon tavoitteen ymmärtää mutta ei sitä että Halla-ahon agenda ei ole rasistinen, ainakaan mitä hän paneelissa sanoo eikä saakkaan olla jos aikoo menestyä.

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Varmaan on hyvinkin paljon rasisteja jotka eivät ymmärrä Halla-ahon agendaa ja se on rasite hänen puolueellensa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Mitä enemmän kannatusta näillä toimilla tulee, sen varmemmin puolue ajautuu syvemmälle marginaaliin.

Sitä kannatusta on pirun vaikea käyttää oppositiossa ja sielläkin ihan yksin.

Tämä persunuorten mainos oli todella hyvä uutinen kaikille kokoomuslaisillekin, jotka harkitsivat jo ehkä persujen kanssa yhteistyötä

Näin se totuus paljastuu pikkuhiljaa ja persut ovat yksin.

Viimeinen niitti kokoomuksen kanssa yhteistyöhön on venäjämieliseen porukkaan liittyminen.

Mutta onhan se kiva, että omat kannattaa, vaikka ei sillä kannatuksella koskaan mitään aikaan saakaan.

Upeaa toimintaa, odotamma vesi kielellä uusia kohuja :)

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

"Upeaa toimintaa, odotamma vesi kielellä uusia kohuja."

Pääset taas tekemään vaalityötä puolueen hyväksi Puheenvuorossa. :-D

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Koettakaa nyt jo keksiä uusia kommentteja, nää on niin lapsellisia.

Tosin jos ei pysty muuhun, niin antaa tulla vaan, mua nuo naurattaa joka viikko kun rasismikohuja putkahtelee.

Siinä sitä vaalityötä tee mielelläni, jos vaan persut pysyy oppositiossa, se on pääasia.

Neljä vuotta taas kitumista ja kohuja.

Vaalityötä jatketaan innolla

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin Vastaus kommenttiin #25

Kun kärjistät toiseen suuntaan ja realismi on ääripäiden välissä, niin vaalityötähän se on. Sitä teet silloin kokoajan. Kärjistyksen tarkoitus on asian kiinnostavuuden lisääminen ja jos todellisuus on ääripäiden välissä, niin silloin se lisää kannatusta. Näin se menee.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #31

Ja koko Suomi on täällä lukemassa

Herää jo :)

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #35

Kyllä tälläkin lukijamäärällä olet edes joitakin päitä kääntänyt. Huvittavaa on ettet huomaa - tuo ei ole edes vitsi, mutta usko miten haluat ja kärjistä lisää. :) Monet sitä toivovat.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Ajatelkaapas lukijat oikeasti realistisesti pysähtykää nyt miettimään.

Minulla on maahanmuuttajavaimo, joka nyt 5 vuoden jälkeen omaa sellaisen kielitaidon, jolla työllistyy ja on nyt työllistynyt. Hän opiskelee vielä ja ensi keväänä opiskelut ovat ohi. Hänellä on akateeminen loppututkinto ja tottunut opiskelemaan. Silti on ollut kova työ, kun kielten opiskelun lisäksi on joutunut opiskelemaan uuden ammatin.

Jos 5 vuotta menee siihen, että kielitaito ja ammattitaito on riittävällä tasolla niin paljonko vaaditaan oikeasti rahaa ja resursseja maahanmuuttajille heidän työllistämiseksi, kun maahanmuuttoa halutaan listätä? Mistä nämä rahat otetaan?

Todellisuudessa yhteiskunnan kapasiteetti on kaukana jäljessä todellisesta tarpeesta ja meillä tulee olemaan ongelmat sylissä.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Tässä kun niputetaan maltillisesti mahanmuuttokriittisetkin rasisteiksi, niin ennustan isoa muutosta poliittisessa kulttuurissa.

Siinä maahanmuuttomyönteiset ihmettelevät voi miten hölmöjä äänestäjät onkaan. :-D

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Millaista muutosta, yli 50% kannatusta vai?

Unelmia pitää olla, mutta jos järki ei pysy mukana, tilanne on huolestuttava.

Kerro nyt ne puolueet, jotka persujen kanssa tekevät yhteistyötä

Mikä ihmeen maltillinen?

Nykyinen rasismikohu, uudet tuomitut, kuten punaisen ristin uhkaaja eduskuntaan.

Seksuaalisesta häirinnästä ja pahoinpitelystä tuomittu Eurooppaan.

Odotappa vaan, kun Tynkkynen pääsee kavereineen irti, siinä menee loputkin maltilliset persiilleen :)

Käyttäjän jjrposti kuva
Jari Räihä Vastaus kommenttiin #26

Ja se huhtasaari kopioi sen gradun

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #29

Tätä odotin, yksi puheenvuoron parhaista kommentoijista, kuusi sanaa, maksimi joillekin. :)

Käyttäjän jjrposti kuva
Jari Räihä Vastaus kommenttiin #32

Minun kommenteistani et löydä rasisti-sanaa kuin poikkeustapauksissa. Vaikken persu olekaan, tuon minäkin oman korteni heidän vaalityöhönsä, sillä maahanmuuttoasioissa he ovat parhaiten linjoillani.
Laske, monta kertaa mainitset sanan rasisti a: tässä kommenttiketjussa, b päivässä.
Jankutuksesi ei häiritse, huvittaa vaan, mutta henkilöön meneminen teillä äärivasemmistolaisilla on ilmeinen normaali.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #39

Räihä, monesko kerta tämä oli, kun kirjoitat sanasta sanaan saman kommentin ritalalle? Ainakin eilen huomasin saman kommenttisi.

Jos nyt kerran puhutaan henkilöön menemisestä...

Käyttäjän jjrposti kuva
Jari Räihä Vastaus kommenttiin #41

Pyrin kirjoittamaan sen joka kerta hieman eri tavalla. Kuten sanoin, äärivasemmistolaisilla on hinku mennä henkilöön.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #42

Oletko siis äärivasemmistolainen..?

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #29

Ja se halla-aho jauhotti Ilmanin.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin Vastaus kommenttiin #26

Halla-aho joutuu pakosti jatkossa pitämään tiukempaa linjaa kansanedustajien käyttäytymisen suhteen, mikäli haluaa lisätä puolueen kannatusta. Sille ei ole vaihtoehtoja. Sen hän tietää itsekin.

Niin mitähän maltillisilla maahanmuuttokriittisillä tarkoitetaan? Mitä itse ymmärrät, keitä he ovat?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #34

Kaikkia muita puolueita kuin perussuomalaisia.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin Vastaus kommenttiin #36

Miten maahanmuuttokriittisyys niissä näkyy?

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä Vastaus kommenttiin #34

"Halla-aho joutuu pakosti jatkossa pitämään tiukempaa linjaa kansanedustajien käyttäytymisen suhteen, mikäli haluaa lisätä puolueen kannatusta."

Saa nähdä miten tämä näkyy. Onko kyse aidosti tiukemmasta linjasta jossa mm rasistisia heittoja heittelevät eivät jatkossa pääsisi vaikkapa ehdokkaiksi tai heidät erotettaisiin puolueesta vai onko kyse vain julkisuuteen suunnatuista lausumista tyyliin "ovat väärässä puolueessa" joka ei tarkoita mitään jos tästä "harjaamisesta" ei ole muita seurauksia.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin Vastaus kommenttiin #44

On mielenkiintoista miten tämä näkyy, mutta jos haluaa tavoitella lisää äänestäjiä, niin asian eteen on toimittava.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #26

Kristilliset ovat ilmaisseet olevansa valmiit yhteistyöhön. On villi huhu siitä, että Keskusta voisi hypätä Rinteen kelkasta ja perustaa hallituksen Kokoomuksen, persujen ja RKP:n kanssa, jos Rinne ei muuta esittämäänsä talouspolitiikan linjausta. Kokoomuksesta Orpo on jo ilmoittanut, ettei hän näe hallitusyhteistyölle perussuomalaisten kanssa esteitä.

Älä vielä, petteri, nuolaise. Ministeriposteja ei vielä ole jaettu. Itse olen sitä mieltä, että vain hallitusvastuu asettaa perussuomalaisten kannatuksen oikeaan asemaan.

Halla-aho on terästänyt sanamuotojaan rasistisessa nuorten avauksessa oikeaan suuntaan. Mutta olet oikeassa siinä, että kyllähän nuo uudet kansanedustajat saavat Halla-ahon kampauksen todennäköisesti vielä harventumaan.

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson Vastaus kommenttiin #40

Hmm. Perussuomalaiset ja Svenska Folkpartiet samassa hallituksessa? Sen kyllä haluan nähdä, siitä vasta ilo irtoaa!

Käyttäjän kariilkkala kuva
Kari Ilkkala

Ylen aamussa EK:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Lundmark puhui siitä, että työvoimapula on vakava uhka kasvulle, ja että työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan.

Työperäinen maahanmuutto tarkoittaa sitä, että maahan houkutellaan / tulee / otetaan henkilöitä, jotka voivat aloittaa työt heti. Tätä porukkaa tänne ei nyt niin vain saa.

Samaan aikaan toisaalla meillä on nimellisesti valtava työvoimareservi, jonka koulutettavuudesta ei tunnu olevan otetta, ja vähän sellainen fiilis, että asiassa on annettu periksi.

Kokemuksesta tiedän, että itse omasta kehityksestään ja työllistymisestään vastuun ottaneet maahanmuuttajat eivät ymmärrä ensinkään nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Niin kauan kuin sohvalla makaaminen tai pubissa viihtyminen tuottaa nettona paremmin kuin työssä käyminen, niin 'työvoimareservi' pysyy.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin Vastaus kommenttiin #52

Ei se tuota paremmin. Vaimoni tekee nyt keikkatöitä, se kannattaa ja alalla jossa on työvoimapulaa.

Kyse on muista ongelmista, jos makailee sohvalla. Taloudellisesti se ei ole järkevä vaihtoehto, mikäli palkat ovat nykyisellä tasolla.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Tuo on totta, että jotenkin on luovuttu työttömien kouluttamisesta, nimittäin jos työttömät haluttaisiin kouluttaa, niin opiskelutuet, vaikka aikuisiän opiskelutukia nostettaisiin +500e ... Ihan varmasti alkaisi opiskelu kiinnostamaan!

Nyt kun menet opiskelemaan joudut makaroonilinjalle ja miettimään oikeasti miten saan vaikka Autoon bensaan jotta voit matkustaa kodin ja koulun väliä!

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Suomessa syntyvän lapsen kasvattaminen synnytyslaitokselta työelämään on kalliimpi projekti kuin parikymppisen nuoren kielen kouluttamisen ja ammattiin valmistumisen.

Työvoimapulaa joudutaan paikkaamaan joka tapauksessa maahanmuutolla. Huoltosuhde osoittaa vääjäämättä alaspäin ja suhde ei näytäkään enää taittuvan syntyvyyden edelleen laskiessa.

Humanitääriseen maahanmuuttoon on saatava järkeistystä. Varsinaista vuosittaista kiintiötä on kasvatettava ja perheiden yhdistämistä helpotettava. Perhesiteiden katkaiseminen on ollut tuhoisaa politiikkaa, jota viime hallitus ryhtyi noudattamaan. Kotoutuksen onnistumista varmistetaan valitsemalla tuen tarpeessa olevat ja pidetään perheet yhdessä koko matkan ajan.

Eihän tässä rasismista ei ole kyse, kun puhut maahanmuuton ongelmista ja kipukohdista. Olet hyvin oikeassa siinä, että leimaamista harrastetaan kovin helposti.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

"Suomessa syntyvän lapsen kasvattaminen synnytyslaitokselta työelämään on kalliimpi projekti kuin parikymppisen nuoren kielen kouluttamisen ja ammattiin valmistumisen."

Tämä riippuu maahanmuuttajien työllistymisen onnistumisprosentista. Valitettavasti nyt on niin, että kulttuurierot ovat valtavat. Jos halutaan riittävän hyvä onnistumisprosentti, niin tässä jouduttaisiin käyttämään sellaisia keinoja ihmisten valikoinnissa, joista nousisi kova meteli.

Suomessa on ammatillisessa koulutuksessa valitettavasti paljon sellaisia joilla on heikot eväät menestyä edes ammattikoulutason opinnoissa, nämä näyttävät yleensä tulevan tietyistä maista. Edes opiskelun perustaidot eivät ole hallinnassa. Aikuisille sellaisten opettaminen on hyvin haastavaa ja vaatii opiskelijalta korkeaa motivaatiota.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #37

"edes ammattikoulutason opinnoissa"

Minusta on tärkeää, ettemme vähättele opintojen tärkeyttä millään koulutusasteella. Ammattikouluissa on hyvin suuri joukko maahanmuuttajataustaisia jo nyt. Tarvitsemme tekijöitä kaikille tasoille.

En purematta niele väittämääsi "tietyistä maista". Se vaatisi kovin paljon tarkempaa selvittämistä.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin Vastaus kommenttiin #63

Tämä on arka aihe siitä syystä sitä ei selvitellä. Havainnot tulevat vaimoni ja hänen opiskelukaveriensa kautta. Siis suoraan maahanmuuttajien opiskelijayhteisöstä. Maahanmuuttajien opettajat eivät uskalla asiaa nostaa esiin.

Muita vaiettuja aiheita on, että maahanmuuttajien keskuudessa järjestettiin koulussa terrori-iskuun varautumisharjoitus ja käydessäni koulussa huomasin yllätyksekseni, että henkilökunnan tilat ja opiskelijan tilat ovat suojattu turvaovella, mitä ei ole perinteisesti suomalaisissa kouluissa tehty.

On asioita, joista ei julkisuudessa keskustella.

Väite "tietyistä maista" tulee nimenomaan siitä maahanmuuttajien opiskelijayhteisöstä Helsingissä, jossa vaimoni on ja opiskelee. Se on todennäköisesti tämän maan suurimpia opiskelupaikkoja, joissa on maahanmuuttajia.

Varsinaisia opiskeluongelmia aiheuttaa perinteinen perhekulttuuri. On paljon lapsia ja paljon kotitöitä, joista ainoastaan äiti vastaa, jolloin äidin on erittäin vaikeaa selvitä edes ammattikoulutason opinnoista. Siihen sitten päälle kielen opiskelut ja totuttautuminen suomalaisen koulumaailman vaatimuksiin.

Ammattikoulutasolla tässä tarkoitetaan vaatimustasoltaan matalampia opintoja, verrattuna korkeakoulutason opintoihin.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #70

Vaimoni on työpaikkansa työharjoitteluvastaava ja saa viikoittain postia pääkaupunkiseudun suurimmilta oppilaitoksilta. Katselimme viime viikolla valmistuneiden ryhmäkuvaa. Kovin monta etniseltä suomalaiselta näyttävää ei kuvasta löytynyt. 18 valmistuneen joukossa oli kaksi, joita epäilin kantasuomalaisiksi. Kovin monta näistä "tietyistä maista" tulleita näkyi kuvassa. Yli puolet käytti kuvassa huivia.

Perinteinen perhekulttuuri saattaa aiheuttaa joillekin ongelmia. Luultavasti liioittelet sen osuutta, mutta joka tapauksessa on varteenotettava seurannan aihe kotoutumissuunnittelussa.

Suurin ongelma koulutuksessa ja työharjoittelussa on oppilaiden puutteellinen kielitaito. Kielitaidon merkitystä ei pidä vähätellä. Oppilaan on osattava opetuskieltä, jotta opetus voisi onnistua. Olisikin syytä miettiä, pitäisikö opetuskielen alkuvaiheessa opintoja olla muu kuin suomi. Silloin puolestaan olisi hyvä miettiä, kuinka paljon omalla äidinkielellä annettu opetus hidastaa suomen kielen omaksumista.

Turvaovet ovat osa nykypäivän koulurakentamista. Kouluja ei varusteta niinkään terrori-iskuja, vaan kouluampumisia silmällä pitäen.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Halla-aho vastasi nuorten aiheuttamaan kohuun vähän haparoiden: otetaan puheeksi kun törmätään.

Halla-aholla on persunuoriin hyvin paljon vaikutusvaltaa, vaikkei itsenäisen yhdistyksen toimintaa voikaan suoranaisesti ohjata. Puolue voi erottaa persunuorisojärjestön jäseniä peruspuolueesta sääntöjensä puitteissa. Puolue voi katkaista välit ja tukensa persunuoriin. Halla-aho voi pyytää maltillisia perustamaan uuden nuorisojärjestön, jos nuorisojärjestön suunta ei käänny.

Mutta kyllä Halla-aho terästi sanomaansa lopuksi kertoessaan, että persunuorissa on porukkaa, jotka ovat väärässä puolueessa. Paljon sanottu ja rohkeaa puhetta mieheltä, joka ei ole nähdäkseni vielä kovin vahvaa otetta puolueen johtopaikalla saanut.

Halla-aholla on opittavaa. Jos hän olisi ensimmäisellä twiitillään kertonut järjestävänsä tapaamisen nuorten kanssa, olisi kohulta taittunut siivet varsin nopeasti.

Minusta on merkittävää, että Halla-ahon jälkimmäinen julkitulo oli jo selkeä ja varsin vaikuttava. Halla-aho tekee selvästi rajaa maahantulevien ja maassa jo olevien ihmisten välille. Etnoiluun taipuvaisille Halla-ahon linjaus on myrkkyä.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Ei Halla-aho psyty pitämään tuota porukkaa kasassa, ei siihen pystynyt Soini ja vaikka Halla-aho on selvästi maahanmuuttokriittisempi, niin näitä sekopäitä on puolue pullollaan.

Täälläkään ei ole moneltakaan tullut selvää tuomiota tuosta persunuorten mainoksesta, selittelyä ja kiertelyä.

Se osoittaa, että valtaosa kannattajista ei pidä sitä rasistisena, ja tämä on juuri se pelko, mikä Halla-aholla on, että noiden älykääpiöiden kanssa ei koskaan päästä siihen maltilliseen vaiheeseen, vaan aina tulee uutta.

Nämä monet kommentoijat täällä hiljaa hyväksyvät tuon toiminnan, ja se on juuri se persujen syvä ydin, eli rasismi.

Värillisten ihmisten näkeminen aiheuttaa monessa kannattajassa vihaa, ja niinkuin monet täälläkin ovat sanoneet, miksei kuvassa ole eurooppalainen perhe. Se osoittaa, että matka näille äärioikeistolaisille on liian pitkä.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Puolue, jolla on Ano Turtiainen kaltainen henkilö kansanedustajana, ei ole maltillisen maahanmuuttokriittinen, vaan jotain ihan muuta. Vinoa kuvaa vahvistavat vielä nämä muut xxxxxt.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Minkälainen puolue sitten SDP on kun heillä on kansanedustajana tämä al Taee, jos nyt nimen oikein muistan?

Yksittäisen kansanedustajan perusteella ei voi mitään sanoa.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Turtiainen on kirsikka kakun päällä.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin Vastaus kommenttiin #53

Niin kuin demareidenkin vastaava tapausko?

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman Vastaus kommenttiin #56

Demareitten edustajan hölmöilyt eivät tainneet olla puolueen tiedossa, kun hänet otettiin listoille? Turtiaisen tuomio kehoituksesta rikokseen oli puolueen tiedossa. Sehän tuli hänen kannustettua ihmisiä iskemään SPR vastaan.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #61

Joo, siinähän se viitsi onkin että tollous on demareille ja muille tolkun ihmisille häpeä ja tolvanoille meriitti.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #56
Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Jos oikein muistan niin se katui puheitaan. Ja muistaakseni Halla-aho ei ole katunut. Eikä Teuvo. Eikä Laura.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman Vastaus kommenttiin #60
Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi Vastaus kommenttiin #60

No nythän ne Perussuomalaiset nuoretkin katuu puheitaan.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006115460.html

Kaikki kunnossa. Ei ne ookaan rasisteja?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #64

Juu ihan spontaanisti varmaan :)

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi Vastaus kommenttiin #67

Varmasti ihan yhtä spontaanisti kuin aiemmin mainitut anteeksipyytelijätkin, joilla katumus iski välittömästi kun pääsivät etusivulle.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #69

Halla-ahosta on varmaan pian tulossa samanlainen harjaaja kuin Soinistakin, joka aamu se lukee lehteä ja ihmettelee mitä ne tolvanat nyt on keksineet.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #64

Toni Jalonen kertoi hyvien tapojen vastaisen viestin julkaiseminen oli harkitsematonta. Ei tuossa Hesarin jutussa ollut mitään johtolankaa siihen ovatko rasisteja, vai eivät. Lähinnä vain tapauksen vähättelyä kömmähdyksenä. Miten tuo hyvien tapojen vastainen idea syntyi, jos se oli ristiriidassa oman arvomaailman kanssa?

Käyttäjän ajjmikkola kuva
Jouko Mikkola

Entäs sitten demarien eurovaaliehdokas Näkkäläjärvi?

"Tapettujen kissojen omistaja sanoo, että olisi tarvinnut henkistä apua rikoksen jälkeen."

– He ruiskuttivat spraymaalia nukkuvien kissanpentujen silmiin ja juoksivat niiden perässä metsään. Sitten he teloivat kissat kituviksi. Sen jälkeen he sytyttivät risuilla nuotion ja ryhtyivät polttamaan pentuja. Lopulta he heittivät spraymaalipulloja tuleen, niin että kissat räjähtivät, hän kuvailee.

Naisen mukaan hän tajusi tapahtuneen vasta, kun löysi emokissan ”kituvana palavasta nuotiosta”.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #73

Abballa on sen niminen kappale kuin "What about Livingstone?"

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Rasisti, ei rasisti, rasisti, ei rasisti...

Jokainen on ennakkoluuloinen joskus ja rasismi on mielestäni eräs ennakkoluulon laji. Rasismi on rumaa ja joskus jopa kuvottavaa, mutta kaikkea mitä syytetään rasismiksi ei välttämättä sitä ole. Esimerkiksi minä kritisoin usein maahanmuuttajanaisten huonoa asemaa verrattuna suomalaisiin naisiin. Kritisoin myös wahhabismin/salfismin ja muiden ääriliikkeiden leviämistä Suomeen ja Eurooppaan. Sitä vastoin en kritisoi koskaan mitään etnistä yhteisöä tai yhteisön ihmistä, joka aidosti haluaa integroitua Suomeen. Me tatvitsemme lisää fiksuja ihmisiä kehittämään Suomea.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Suomeen tulee jatkossakin maahanmuuttajia ja heitä myös työllistyy. Kyse on siitä millä kapasiteetilla heitä kyetään kotouttamaan ja kouluttamaan tukien varassa.

Tämä on se kysymys mikä on maltillisen maahanmuuttokriittissyyden taustavoima.

Siihen puolueet eivät ole konkreettisia vastauksia antaneet.

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson

Loppujen lopuksi se varsinainen poliittinen kysymys on paljonko nykyinen maahanmuuttopolitiikka sijoituksena maksaa ja kuinka paljon Suomi OY saa tuottoa tästä sijoituksesta. Tämä on tietenkin varsin pitkälle viety asian yksinkertaistus, eikä kukaan poliitikko voi tätä sanoa näin, vaikka se totta onkin. Halla-Aho ehkä tarkoittaa jotakin sinnepäin mutta joutuu sanomaan sen paljon monimutkaisemmin.

Politiikassa loppujen lopuksi on kysymys yhteiskunnan taloudenhoidosta, ei arvoista. Arvot kuuluvat yksilöille.
Ainakin näin kuuluisi olla...

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Suurin osa julkisen talouden päätöksistä ovat ennen kaikkea arvovalintoja.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Silloin kun tummien ihmisten kuva saa tällaisen liikehdinnän yhdessä puolueessa aikaiseksi, ja kannattajatkin tällä yrittävät sitä jotenkin selitellä, silloin ollaan asian ytimessä.

Rasismi kukoistaa.

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen

Rasismi kukoistaa, koska lähes kaikki, minkä joku voi likaisessa, rasistisessa mielikuvituksessaan yhdistää rasismiksi, myös määritellään rasismiksi. Kohta jo Pekan ja Pätkän mainitseminenkin on rasismia, koska joku voi muistaa ne elokuvat, jossa he esiintyivät mustiksi maalattuina "nkreinä" tai jossa he istuivat padassa mustiksi maalattujen "villien" tanssiessa ympärillä, tai jossa he seikkailivat Suezilla muslimikonnien takaa-ajamina.

Käyttäjän ajjmikkola kuva
Jouko Mikkola

Ylehän ei muuten halunnut enää esittää sitä "Pekka ja Pätkä neekereinä"-filmiä, muut filmit taisivat tulla. Yle esitti sen 2016 mutta "suvaitsevaisto" nosti kauhean äläkän somessa, sekopäistä sakkia.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Saapa nähdä nyt, kun persut ovat jäykässä denial-kouristuksessa Venäjä-syytösten takia ja haukkuvat toisiaan ympäri somea tähän rasistitwiittiin liittyen. Kansalta ei kyllä kannata odottaa kovin paljon - ehkä tämäkin tosiaan sataa hakkaraisten laariin

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Onhan persuilla toinenkin hävettävä Steve Bannon mediavaikuttamisen rahoittajana.
Persut suurvaltojen suosikki.

Käyttäjän ajjmikkola kuva
Jouko Mikkola

Rasismiko on Suomen suurin ongelma, ei minusta, pidän esim. kunniaväkivaltaakin suurempana ja pahempana ongelmana. Kuinkahan paljon musliminaisia/tyttöjä elää tälläkin hetkellä Suomessa kunniaväkivallan uhan alla, sitä ei kukaan tiedä. Mutta vasemmistolaisiahan ei asia kiinnosta, on kivempi huutaa rasismista tai kehitellä kaikenlaisia salaliittoja.

Ruotsissa jäi hyvin mieleen Fadime Sahindalin kunniamurha, siinähän oma isä ampui hänet koska hän oli häpäissyt perheen rakastumalla puolittain ruotsalaiseen poikaan.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Vaikka suomalainen yhteiskunta rakenettaisiin yksilön kannalta kuinka hyväksi ja turvalliseksi olla ja elää niin aina joukossamme on ihmisiä joille mikään ei kelpaa, mikään ei riitä ja tälläisiin ihmisiin populismi uppoaa kuin veitsi kuumaan voihin. Sinänsä on hyvä, että on kanavia, joihin saa pahaa oloaan purkaa väkivallattomasti. Persut ovat tälläinen kanava tällä hetkellä, SMP omana aikanaan, taistolaiskommunistit samoin, IKL ennen sotia jne. Nämä ilmiöt elävät aikansa ja sitten kuihtuvat pois ja antavat tilaa uusille "hetken lapsille" mutta niin kauan kun se nyrkissä oleva käsi pysyy housun taskussa ei kauheaa hätää ole.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Missä on se kannatuksen nousu josta Nordlin puhuu? Kokoomus on 19,7 prosentin kannatuksella suosituin europuolue. Vihreät on kakkonen 17,2 prosentin kannatuksella ja perussuomalaiset kolmas tasan 17 prosentin kannatuksella.

Paikkamääriksi muutettuna Ylen arvioima kannatus toisi kokoomukselle ja vihreille kolme paikkaa kummallekin. Keskusta, perussuomalaiset ja SDP saisivat kukin kaksi paikkaa. Vasemmistoliitto ottaisi yhden paikan, RKP ja KD eivät ainuttakaan.

Mikäli Britannian EU-ero toteutuu, Suomen paikkamäärä kasvaa 13:sta 14:ään, jolloin perussuomalaisten paikkamäärä nousisi kolmeen.

Alan ymmärtää miksi PS on innostunut Brexitistä ja tolkun ihmiset eivät.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset