Jorma Nordlin

Natsikeskustelussa karannut mopo käsistä

Käytännössä Suomessa on hyvin vähän  Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen (NSDAP)  aatteesta mitään ymmärtäviä ja siten sitä kannattavia. Oliko merkittävä osa Saksan kansasta natseja, kun kannattivat tätä puoluetta? Tuskimpa olivat. Kannattivat aivan muita puolueita ennen NSDAP-puolueen valtaannousua ja  mainitulla puolueella oli suuria vaikeuksia päästä valtaan. Ei tämän puolueen kannattajat ole natseja samalla tavalla, kun ei esimerkiksi SDP:n kannattajatkaan ole demareita. Pitää olla puolueen jäsen jotta kyseisellä nimityksellä voi kutsua.  Tässä tullaan aika äkkiä  merkittävään loogiseen ristiriitaan, koska jos jonkun puolueen kannattajat leimataan samalla nimityksellä kuin puolueen jäsenet, niin tietyssä maissa valtava joukko ikään kuin olisi sitten nimitettynä samalla nimityksellä. Näinhän ei ole.

Natsi-sana on kärsinyt melkoisen inflaation, se ei kohta tarkoita juurikaan mitään, kun vähän kaikkea enemmän tai vähemmän raistisesti suhtautuvia, tai muuten arveluttavia ihmisryhmään liittyviä kommentteja heitteleviä nimitellään natseiksi.

Ovatko sitten natseja ne jotka Suomessa sellaisiksi ymmärretään? Pitäisi oikeasti perehtyä tarkemmin, tällaisiin ennen kuin lähtee mitään väittämään. En väitä, että he eivät olisi, mutta minkäänlaisia tarkempia perusteluja ei ole esitelty edes mediassa, vaan ainoastaan on nimitelty. Tietenkin joukossa on todennäköisesti myös natsi-ideologian kannattajia.

YLE sortui merkittävään natsi-sanan väärinkäyttöön ja todennäköisesti myös kunnianloukkaukseen nimittelemällä  saksalaista jalkaväenkenraali Waldemar Erfurthia Mannerheimin kotinatsiksi. Yle perusteli nimitystä Pekka Visurille, joka kysyi tästä nimityksestä, että se herättää julkisuudessa huomiota. Todellisuudessa kyseessä ei ollut natsi, vaan Saksan armeijan upseeri, eikä Mannerheim tarvinnut mitään kotinatseja. Saksan armeijassa oli ylemmässä upseeristossa vain muutama natsi. Tämä näin esimerkkinä miten Suomen valtion media syyllistyy suoranaiseen valheelliseen vääristelyyn  ja natsi-nimityksen väärinkäyttöön. Kyseessä on todennäköisesti kunnianloukkaus. On käsittämätöntä, että Suomessa ministeritason henkilö kylvää natsinimitystä mediassa huolettomasti herättääkseen huomiota. Pitäisi oikeasti olla näissä nimittelyissä harkintaa, koska muuten tulee vääristelleeksi asiaa. Samaan tapaan myös myös toinen poliitikko halusi herättää huomiota rinnastaessaan ihmisiä vieraslajeihin.

Vihapuhekulttuuria vastustaessaan ei pidä sortua nimittelemään natsiksi kevyin perustein, koska silloin tulee leimanneeksi ja omalta osaltaan harrastaneeksi vihapuhekulttuuria ja ikään kuin tarkoitus pyhittäisi keinot.

 

 

Ministeri Ohisalo: "Mä en pelkää trolleja, mä en pelkää natseja. Sillä tiedän, että en ole yksin, hän totesi."

 

"Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue."

MOT: "Mannerheimin kotinatsi"

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (43 kommenttia)

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Pitäisi nyt vähimmäisvaatimus natsille olla, että on sellaisen järjestön jäsen jonka ideologia on samanlainen kuin Saksan kansallissosialistisella työväenpuolueella. Muussa tapauksessa on tällaisen ideologian kannattaja ja heissä on eriasteisia kannattajia, kuten oli Saksassakin.

Itseasiassa Saksassa järjestettiin ideologista koulutusta, jotta edes ymmärsi jotain aatteesta.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Tässä on myös mielenkiintoisesta ilmiöstä kyse, kun tapahtuu jotakin riittävän pahaa ihmiskunnassa, johon joku osa ihmisistä syyllistyy, niin jonkin verran samanlaisia piirteitä omaavia nimitellään samalla nimityksellä, kuin tätä ihmisryhmää ja nimityksestä tulee myös haukkumanimitys.

Lopulta nimityksestä tulee huomion herättämiskeino ja varsinkin poliittisessa keskustelussa sitä käytetään ja nimitys alkaa kokemaan inflaation. Tässä nyt puuttuu toimiva nimitys, kun yksi sana ylikuormitetaan. Kysehän on nimestä jolla on kutsuttu puolueen jäseniä.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Uskottavampaa olisi ollut, jos Ohisalo olisi uhonnut ettei pelkää ilmastonmuutosta.

Onhan hänen puolisonsakin hyväpalkkaisessa työssä öljyalan yhtiössä.

P.S. Uusista ministereistä puolestaan vasemmistoliiton Li Andersson ainoana asuu öljylämmitteisessä talossa.

On tämä niin hullunkurisen outoa kun puheet ja teot eivät juuri koskaan kohtaa näiden ääriryhmien päättäjien omassa elämässä.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Natsit on väärä sanonta rasisteja varmaan oli tarkoitus sanoa.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Ehkä tarkoitti sitä. Natsi-nimitys meni tässä kohtaa ministeriltä pieleen. Tässä nyt on ilmeisesti ollut kyse jo kahden poliitikon osalta huomion hakemisesta mediaan pääsemiseksi.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Sana on helppo ymmärtää väärin. Yhdysvaltalainen panssarikenraali Pattonkin ymmärisi sanan "naz" kuullun perusteella sanaksi "nuts".

No, pähkinät eivät olleet hänelle liian kovia.

Käyttäjän SamiSaxelin kuva
Sami Saxelin

Jutussasi on pikkaisen perää mutta ei ihan. Totuus on hauskempi.
Toisaalta voi olla että puhutaan kahdesta eri ceissistä, joten en lähde tuota kertomaasi depunkkaamaan.

"NUTS!"
On December 22, 1944, von Lüttwitz dispatched a party, consisting of a major, a lieutenant, and two enlisted men under a flag of truce to deliver an ultimatum. Entering the American lines southeast of Bastogne (occupied by Company F, 2nd Battalion, 327th Glider Infantry), the German party delivered the following to Gen. McAuliffe:.[2]

To the U.S.A. Commander of the encircled town of Bastogne.

The fortune of war is changing. This time the U.S.A. forces in and near Bastogne have been encircled by strong German armored units. More German armored units have crossed the river Our near Ortheuville, have taken Marche and reached St. Hubert by passing through Hompre-Sibret-Tillet. Libramont is in German hands.

There is only one possibility to save the encircled U.S.A. troops from total annihilation: that is the honorable surrender of the encircled town. In order to think it over a term of two hours will be granted beginning with the presentation of this note.

If this proposal should be rejected one German Artillery Corps and six heavy A. A. Battalions are ready to annihilate the U.S.A. troops in and near Bastogne. The order for firing will be given immediately after this two hours term.

All the serious civilian losses caused by this artillery fire would not correspond with the well-known American humanity.

The German Commander.

Brigadier General Anthony McAuliffe and his staff gathered inside Bastogne's Heintz Barracks for Christmas dinner December 25th, 1944. This military barracks served as the Division Main Command Post during the siege of Bastogne, Belgium during World War II.
According to those present when McAuliffe received the German message, he read it, crumpled it into a ball, threw it in a wastepaper basket, and muttered, "Aw, nuts". The officers in McAuliffe's command post were trying to find suitable language for an official reply when Lt. Col. Harry Kinnard suggested that McAuliffe's first response summed up the situation pretty well, and the others agreed. The official reply was typed and delivered by Colonel Joseph Harper, commanding the 327th Glider Infantry, to the German delegation. It was as follows:

To the German Commander.

NUTS!

The American Commander.

The German major appeared confused and asked Harper what the message meant. Harper said, "In plain English? Go to hell."[3] The choice of "Nuts!" rather than something earthier was typical for McAuliffe. Vincent Vicari, his personal aide at the time, recalled that "General Mac was the only general I ever knew who did not use profane language. 'Nuts' was part of his normal vocabulary."[4]

The artillery fire did not materialize, although several infantry and tank assaults were directed at the positions of the 327th Glider Infantry. In addition, the German Luftwaffe attacked the town, bombing it nightly. The 101st held off the Germans until the 4th Armored Division arrived on December 26 to provide reinforcement.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari Vastaus kommenttiin #8

Sami, ei jutun tarvitse olla totta jos se on hyvä. Lähde tähän Pattonin juttuun oli joku amerikkalainen sotaelokuva mikä ei todellakaan ole kovin vahva tietolähde.

Käyttäjän SamiSaxelin kuva
Sami Saxelin Vastaus kommenttiin #10

Patton vapautti Screaming Eaglesin ahdingosta. Juttu ei olisi niin hauska jos Kampgruppe Peiper olis lakaissut divisioonan maan päältä.

Mutta joo lähti sivuraiteelle.

Lähetään siitä että Ohisalo tiesi mitä teki. Se halusi alleviivata mystistä pahaa entiteetiä jota vastaan vain hän ja hänen edustamansa porukka uskaltaa taistella.

Tyypillistä vaihtoehtopolitiikkaa, euforiassaan vaan unohti olevansa vallanpitäjä.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Kansalaiskeskustelussa tulee aika ajoin vastaan mielipiteitä joissa kaipaillaan toimenpiteitä esim rotupuhtauden tai kansalaisten itsenäisen päätöksenteon rajoittamiseksi. Sellaisia mielipiteitä eli ns kentän painetta voi sitten verrata siihen politiikkaan mitä kansallissosialisessa Saksassa harjoitettiin rotupuhtauden/etnonationalismin ja kansalaisoikeuksien rajoittamisen suhteen.

Jos yhtymäkohtia alkaa ilmenemään kuin sieniä sateella niin voiko noita sitten kutsua natseiksi? Mulle ihan sama. Voihan niille keksiä jonkun ihan uudenkin nimen erottamaan muista suomalaisista. Uloste ei kuitenkaan ominaisuuksilta muuksi muutu vaikka sitä kutsuisi mansikaksi.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Mitä sitten alkuperäinen natsismi oli? Lähinnä kansallista suuruudenhulluutta ja omahyväistä joukkohysteriaa. Ei mistään ” ideologiasta” voi puhua, vaan lähinnä kaiken älyllisen ja analyyttisen ajattelun vastakohdasta. Joku Alfred Rosenberg kirjoitti pitkiä sepustuksia, mutta useimmat vain lyhyitä iskulauseita ja helppoa propagandaa.1

Siksi natsi-sanaa voi mielestäni käyttää vapaasti kuvailemaan näitä tämänkin päivän vihanlietsojia. Natsi-sana kuvaa tiettyä asennetta eikä välttämättä vain jonkun marginaalipuolueen jäsentä. Joku tietysti tehtailee rikosilmoituksia ja muuta kiusaa, niiden tyyppien kanssa kannattaa olla varovaisempi.

Ohisalo mainitsi natsit yleisellä tasolla ja ketään nimeämättä, mutta persut pöyristyivät ja uhriutuivat välittömästi. Mitä voimme tästä päätellä? ; )

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Kyseessä oli alunperin ihan oikea puolue. Jos näin pitäisi tehdä kuten ehdotat, niin puolueen jäsenille pitäisi olla sitten toinen nimitys ja natsit olisivat esittämässäsi merkityksessä.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

Jouni, ei mitään. Minusta ministerin natsi-puheet olivat ihan käsittämättömiä. Etenkin kun oli juuri kyse ns. vihapuheesta. Voiko sieltä punaviherkuplasta enää selvemmin provosoida eli lietsoa vastakkainasettelua, joka juuri on vihapuheen polttoainetta? Erittäin vastuutonta ministeriltä. Eikä taatusti tuo hänelle "arvovaltaa" - suorastaan hellyttävää että hän sellaisestakin puhui samaan hengenvetoon. Tämmöisillä heitoillako saadaan "arvovaltaa"? Aika moni tuntee pelkkää halveksuntaa tuon jälkeen, oli persu tai ei.

Käyttäjän SamiSaxelin kuva
Sami Saxelin

Nimenomaan. Tässä on oikeati taustalla ylimielisyys. Vahvasti arvolatutuneet sanat merkitsee toiseele toista ja toiselle toista. Nimenomaan konteksti ratkaisee.

Sinällään se mitä Ohisalo lausui omalle väelleen on aivan samantekevää, mutta sisäministerin roolissa asia on vähintäänkin mauton.

Aivan yhtä hyvin hän olisi voinut käyttää muitä äärimmäisen arvolatautuneita sanoja esim jut.u tai nek.u ( huom käytän näitä sanoja vain arvolatauksen takia)

Toisaalta ketutusta herättää se että tämä toiminta ei ole vältämättä vahinko vaan tietoinen teko. Emma Karin twiitti aiheesta muistuttaa Ilja Ehrenburgin runoa.

Toisaalta omaan itse kristillis-konservatiivisen arvomailman ja reagoin aika vahvasti pyrkimyksiin uudelleemääritellä asioita , mutta on minussa vähän vassariliberaaliakin mukana suurin piirtein varmaan saman verran kuin natsia ja rasistia. Siksi Ohisalolle täytyy antaa mahdollisuus selventää lausuntoaan.

Punaviherkupla ei onneksi ole aivan yhtenäinen entiteetti esim Leena Krohn on antanut varsin mainion haastatelun jossa hän puhuu ilmiöstä jota kuvaa kvasiliberaaliksi suvaitsemattomuudeksi. Harvinaisen hieno haastattelu ja ilmeiseti Krohnin arvovalta on niin kova että häntä ei maalata ihmisvihaajaksi.
Laiatn tuon haastatelun linkin tähän.
https://yle.fi/uutiset/3-10377777?utm_source=twitt...

Persujen reaktion ymmärän koska ne on nyt politiikan oppositio, joka asiassa. Opposition kuuluukin riehua.

Aihe on puhututtanut siinämäärin ja keskutelu on ollut varsin miellyttävää. Jos nettidepatit on tätä tasoa ei meillä ole syytä huoleen vihapuheen suhteen.

Käyttäjän IonMittler kuva
Ion Mittler

Englannin kieli tarjoaa oivan ratkaisun tähän tärkeään ongelmaan, viittaako ”natsi” puolueen jäseneen, sen aatteen kannattajaan, vai ihan muuten vain kylmätunteiseen ja autoritääriseen henkilöön.

Sanakirjojen mukaan, jos Nazi on kirjoitettu isolla alkukirjaimella, se viittaa puolueen jäseneen, mutta pienellä kirjoitettuna se viittaa joko aatteen kannattajaan, tai vertauskuvallisesti kylmätunteiseen ja autoritääriseen henkilöön.

Kielen merkityksen määrittelee lopulta kansa, käyttäessään kieltä. Näin ainakin englannin kielessä, kielitoimistot eivät pyri päättämään mitä sanojen tulisi tarkoittaa, toisin kuin Suomen Kielitoimisto, vaan he pyrkivät kartoittamaan mitä kansa tarkoittaa kullakin sanalla. Tällaisesta lähtökohdasta natsi on täysin validi sana tarkoituksiin joilla ei ole mitään tekemistä natsi-aatteen kanssa, koska kansa käyttää sitä siten, ja näin toimimalla muodostaa sanalle uuden merkityksen, ja kieli kehittyy eteenpäin uudenlaiseksi. Loukkaava tuo sana kyllä pyrkii olemaan, yleensä ihan tarkoituksella, kuten vaikka neekeri, huora, läski, separi, ja niin edelleen. Missä määrin loukkaavia sanoja saisi käyttää yleensä ottaen, tai kohdistettuna tiettyyn tunnistettavaan henkilöön tai ryhmään, se on sitten oma taiteen lajinsa ryhtyä erotuomariksi siihen kilpaan. Taitaa olla niin että ne joilla olisi valta tuomita suuntaan tai toiseen, ovat useinkin puolueellisia tai jäävejä ratkaisuissaan.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Sanojen merkitykset muuttuvat. Nykyään natsi tarkoittaa eri asiaakuin 30-40-luvuilla.

Käyttäjän Lumedemokratia kuva
Esa Heikkinen

Erinomainen kirjoitus. Historian harrastajana koen kaikki nykyiset natseiksileimaamis- ja haukkumisyritykset täydellisen sivistymättömiksi. Ne todistavat ainoastaan leimaajien tiedon puutteen. Kuten blogisti kertoo, jo historian hämäryyteen vaipuneen NSDAP:n aatteen synnyttäjät ja kannattajat ovat jo aikaa sitten kuolleet ja itse aate on on historiallinen kuriositeetti kaikkine kauhutarinoineen.

Kuinka ministeriksi valittu henkilö voi päästää suustaan jotakin tämmmöistä?

En tunnusta mitään puolueväriä mutta jotakin tolkkua pitäisi sentään vastavalituilla ministerillä sentään olla.

Käyttäjän SamiSaxelin kuva
Sami Saxelin

Sä olet ytimessä. Ohisalon on pakko käyttää termiä natsi , koska ei voi enää käyttää sanaa ruskeat.

Nostamalla natsismin uusiomerkitykseen hävitetään historiallinen konteksti.

Käyttäjän Lumedemokratia kuva
Esa Heikkinen

"Nostamalla natsismin uusiomerkitykseen hävitetään historiallinen konteksti."

Sami, sinulla on älynystyrät tallella. Mikä oivallus.

Käyttäjän SamiSaxelin kuva
Sami Saxelin Vastaus kommenttiin #43

Olisikin oma, mutta tämä historiallisen kontekstin suojaaminen on lähtöisin niistä demokratioista eli lähinnä Tansaka ja Norja , jotka joutuivat Natsi-Saksan miehitämiksi. Siksi tämä asia on ehkä meille niin vieras samoin Ruotsille.

Käänteisenä on on taas Puola joss halutaan puhua Natsi -Saksasta Saksana.
Siinä taas ajatellaan kontekstia että Saksa ei voi paeta menneisyyttään.
Warsovanliiton aikaan homma ei toiminut mutta kun Saksa yhdistyi ja NL hajosi niin alkoi sielläkin melko mielenkiintoinen ilmiö.

Se mikä on huono homma on se että oikea natsi nimenomaan toivoo että sitä nimitetään natsiksi ja marginaali-ilmiön jatkuva maalaaminen retoriikassa tekee siitää kokoaan paljon isomman.

Alunperin Hitlerkin oli vihapuhepoliisi , jonka piti saada aikaa liikkeen kieltäminen. Lopputulos oli 13 vuodessa nollasta yksipuoluejärjestelmään.
Aatullakin oli pitkään kielto pitää julkisia puheita ja SA-joukot oli kielletty.
Jengi meni kuuntelemaan silti ja Röhm rakensi ns Frontbahn järjestön.

Jos natseja halutaan vastustaa niin parhaiten se onnistuu ignooraamalla ne kokonaan ja pysymällä vain historiallisessa kontekstissa.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

”Ei me olla natseja. Me ollaan ISKTR!”

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Ohisalon lausumat kertoo kokemattoman ja itseään kunnioittavan teoreetikon yrityksestä panna kansalaisia järjestykseen. Kyllä hän siitä vähitellen oppii, kunhan saa riittävästi kuraa päälleen. Ei tuolla menolla pitkälle potkita.

Käyttäjän ArtturiHard kuva
Artturi Hård

Suomessa on ehkä 30 natsia, mutta natseja joka puolella näkeviä on n.300 000. Mitä tämä kertoo Suomen terveydenhoidon tasosta?

Käyttäjän MiksuVes kuva
Mikael Vestama

Saatika sitten meidän ministeriemme tasosta...

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Se kertoo juuri sitä, jos kuvittelee, että Suomessa on vain 30 natsia.

Natsi-sana on muuttunut sanontana, ei sitä nyt pidä verrata suoraan 30-lukuun. Puhekieli muuttuu, mutta tuntuu siltä, että sitä on joidenkin vaikea käsittää, sekin kertoo jotain koulutusjärjestelmän tasosta.

Natseiksi voi kutsua nykyään, matu-sanan käyttäjiä, mv-lehden öyhääjiä, suomi ensin porukkaa, jopa erästä eduskuntapuolueen toimintaa voi kutsua sillä nimellä.

Maailma menee eteenpäin ja sanojen merkityksiin tulee uusia ulottuvuuksia.

Siinä sitä on natseillekin oppimista. :)

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Rivirölli on eri asia kuin rivikansanedustaja saati ministeri. Ohisalo voisi bannata itsensä ensi alkuun istunnoista pariksi viikoksi.

31 §
Kansanedustajan puhevapaus ja esiintyminen
Kansanedustajalla on eduskunnassa oikeus vapaasti puhua kaikista keskusteltavana olevista asioista sekä niiden käsittelystä.

Kansanedustajan tulee esiintyä vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä. Jos kansanedustaja rikkoo tätä vastaan, puhemies voi huomauttaa asiasta tai kieltää edustajaa jatkamasta puhetta. Eduskunta voi antaa toistuvasti järjestystä rikkoneelle kansanedustajalle varoituksen tai pidättää hänet enintään kahdeksi viikoksi eduskunnan istunnoista.

Käyttäjän SamiSaxelin kuva
Sami Saxelin

Tätä juuri pelkäsin. Eli natsit ja äärimmäisen raa,an totalitäärisen järjestelmän pahuus kansanmurhineen ja Euroopan mittakaavassa ainutlaatuisen rasistisena ideologiana voidaan unohtaa.

Suomeassa näin mutta natsien miehittämissä maissa voidaan asiasta olla aivan perustellusti vielä toista mieltä.

Tosin voidaan sopia tietysti niin kuten kunnon kommunistit tekivät että puhutaankin fasisteista.

Käytetään natsi sanaa sitten ihan vaikka hellitelynimenä, se onkin mukavan pehmeä lausua.. Tuleppas äitin pikku natsi tänne , niin saat pullaa.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Minä kun kuvittelin Ohisalon olevan tolkun vihreä köyhyystutkimuksineen verrattuna moottoriturpa_Niinistöön, mutta kun ei. Tohtorius ei näemmä aateloi henkilöoletettujakaan? Ohisalo maalittaa itseään tuolla typerällä tokaisulla, se tulee toistuvasti kummittelemaan urakehityksestä huolimatta. Sama kuin al-taeen antisemitistiset lausunnot. Tulen tituleeraamaan häntä jokaisessa tilanteessa antisemiitti al-Taeeksi. Ohisaloa voisi sitten kuvata antifasistiksi tai anti natsiksi lyhyesti naisoletettu pelle peloton.

Käyttäjän MikkoMarttila kuva
Mikko Marttila

Sikäli mikäli minulta kysytään, sanoisin jokaisen viranomaisen ja valtiollisissa toimissa työskentelevän olevan Natsi Ohisaloa myöten, sillä jokainen heistä toimii kansallisissa toimissa, mutta jos puhutaan "lajiopin kannattajista", jotka erottelevat ihmisiä uskonnon, ihonvärin, kielen, seksuaalisen suuntaumuksen tai kansallisuuden perusteella, on RASISTI, eli lajiopin kannattaja.

Henkilökohtaisesti pidän puoluetoimintaa kyseenalaisena, koska sillä on tapana kärjistyä aivan niin kuin valtajärjestyksellä yleensäkin. Vaatii avoimuutta myöntää omat sokeat pisteet, jossa saattaa "suomettua."

Käyttäjän ajjmikkola kuva
Jouko Mikkola

On kyllä uskomatonta että sisäministeri menee möläyttään tuollaista, että "en pelkää natseja". Mitä ihmeen natseja hänen nyt pitäisi pelätä, ei elävässä elämässä kukaan tolkun ihminen pelkää mitään natseja, eihän sellaisia edes näe. Mutta tuo lausunto vaan kertoo, että Ohisalo edustaa vihreiden äärilaitaa - viherkommari.

Ja tuskin menee pitkään kun hän ilmoittaa, että haluaa nämä Isis-naiset sieltä leireiltä Suomeen. Heitähän ei ole syytä pelätä, mutta natseja.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Natsi-Saksan aikaisia Saksan armeijan upseereita voidaan nimittää natseiksi, koska he palvelivat natsien johtamaa valtioita ja toiminnallaan edistivät natsivallan laajenemista. Tämä on vakiintunut tapa esim. brittien ja jenkkien kielenkäytössä.

"Kotinatsi" on taas samantapainen ilmaisu kuin "kotiryssä". Ohisalon puheita ei kannata ottaa mitenkään vakavasti. Näitä ohisaloja ja lianderssoneja tulee ja menee.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Siinä tapauksessa varsinaiset natsit jäävät ilman selvästi erottavaa ja tunnistavaa nimitystä, koska on oleellinen ero keitä he olivat.

Vakiintunut tapa on harhaanjohtava ja niputtaa laajan joukon ihmisiä yhteen sellaisen ryhmän kanssa, johon he eivät kuulu.

Saksan armeijan upseerit eivät olleet yleensä natseja. Joukossa oli joitakin sellaisia. Armeija myös yritti kaataa kyseisen poliittisen hallinnon, mikä osoitti melkoista rohkeutta.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Toisaalta Neuvostoliitossa annettiin kaikille sotavangeiksi jääneille saksalasille upseereille pitkä pakkotyörangaistus, koska heitä pidettiin sotarikollisina. Saksan armeija varsinkin itärintamalla syyllistyi samanlaisiin sotarikoksiin kuin Waffen-SS.

Ainoastaan SS-joukkojen syyllistäminen sotarikosiin on lähtöisin entisten Natsi-Saksan armeijan upseerien toisen maailmansodan jälkeen tuottamasta kirjallisuudesta.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin Vastaus kommenttiin #32

Erikseen olivat tuhoamisyksiköt ja ilmeisesti joku osa armeijastakin oli mukana vastaavassa toiminnassa. Mutta muuten natsinimitys on täysin harhaanjohtava jos sen yleistää kuulumaan puolueeseen kuulumattomiin.

Aatteen kannattajillekin pitäisi myös löytää tässä tilanteessa uusi nimitys.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #34

Voidaan ajatella, että natsi nimitystä voidaan käyttää suppeammassa (oikea natsi) ja laajemmassa (natsihallinon alaisuudessa taisteleva) merkityksessä.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

"Natsi-Saksan aikaisia Saksan armeijan upseereita voidaan nimittää natseiksi, koska he palvelivat natsien johtamaa valtioita ja toiminnallaan edistivät natsivallan laajenemista."

Tällainen määrittely asettaisi jo Suomenkin nimityksen ihan uuteen valoon, Suomi oli osa Barbarossa-operaatiota ja suomalaisia sotilaita oli saksalaisen sodanjohdon komennossa ja päinvastoin,

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Suomi ei ollut akselivaltojen jäsen.

Suomi oli tuolloin demokraattinen maa, joka kävi omaa erillissotaansan eikä levittänyt natsivaltaa tai ideologiaa.

Suomella oli erityisasema ainakin USA:n tuolloisen presidentin Rooseveltin mukaan. Suomea ei rinnastettu akselivaltoihin.

Käyttäjän SamiSaxelin kuva
Sami Saxelin

Suomen erityisasema turvattiin Teheranin konfrensissa.
Toisaalta Suomen ei annettu myöskään liittyä ns liittyneisiin valtoihin.
Näin emme kuulu myöskään Natsi-Saksan nujertaneeseen koaliitioon.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #38

Kuitenkin Suomi joutui jatkosodan jälkeen sotaan Natsi-Saksaa vastaan.

Käyttäjän SamiSaxelin kuva
Sami Saxelin Vastaus kommenttiin #39

Tässä se huikeus onkin. Lapin sota oli sota vailla sodanjulistusta. Molemmat osapuolet pitivät sitä ulkoisista syistä johtuvana aseellisena selkkauksena.
Sotatila julistettiin niin myöhään kuin huhtikuussa 1945.Tällöin Saksan hallinolla ei ollut enää mielenkiintoa ja näin myöhäistä sodanjulistusta ei hyväksytty ns liityneisiin valtoihin laskemiseksi. Eipähän Suomen ja Saksan välillä saatu ikinä tästä syystä rauhaakaan.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Erillissotaa vastaan todistaa kaikki se yhteistyö, mitä Suomessa olevat saksalaiset joukot tekivät Suomen armeijan kanssa ja sen lisäksi Suomi osallistui saksalaiseen sotilasoperaatioon (barbarossa-operaatio).

Erikoinen erillissota jos suomessa olevia saksalaisia joukkoja on suomalaisessa komennossa ja päinvastoin.

Käyttäjän SamiSaxelin kuva
Sami Saxelin Vastaus kommenttiin #41

Saksa tarjosi Mannerheimille kaikkien Suomessa olevien joukkojen siis myös saksalaisten ylipäälikkyyttä. Marski kieltäytyi koska samalla hän olisi kytkeytynyt OKW komentoketjuun ja saanut esimiehekseen Wilhelm Keitelin.

Marskin käskyllä siis ei poliitisella päätöksellä pohjois-suomen suomalaisjoukot alistettiin Saksan joukoille.

Demokratiassa sodasta ja rauhasta päättää eduskunta. Näin ollen meidän tulisi löytää jostain ihan oikea liittolaissopimus. Sotilaallinen yhteistyö ei ole samaa kuin liitolaisuus, vaikka raja voi olla joskus hyvinkin liukuva.

Olihan takvisodassakin sallanrintamalla lohkovastuussa ruotsalaisia joukkoja. Silti ei puhuta siitä että Ruotsi olisi ollut käymässä yhteistä sotaa NL vastaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset